Etukäteishyväksyntä ei jättänyt ketään kentälle New Yorkissa

Kenenkään New Yorkiin eilen lentäneen suomalaisen matka ei Finnairin mukaan tyssännyt määränpäässä uunituoreen etukäteishyväksynnän takia. Boeing MD-11:n mukana Yhdysvaltoihin lensi noin 250 matkustajaa.

Eilen tuli pakolliseksi niin sanottu ESTA-hyväksyntä, jonka puuttuessa matkustajalta voidaan evätä pääsy Yhdysvaltoihin tai jopa lennolle. Hyväksyntää varten tarvittavan hakemuksen voi täyttää netissä vielä lentoasemalla.

ESTA-hyväksynnällä Yhdysvallat varmistaa ilman viisumia matkustavien kelpoisuuden etukäteen. Jos hakemus hylätään, matkustajan on haettava viisumia Yhdysvaltain suurlähetystön kautta. Suomalaisten lisäksi ESTA-hyväksynnän joutuvat hankkimaan muun muassa ruotsalaiset, norjalaiset, islantilaiset, tanskalaiset, latvialaiset, liettualaiset, virolaiset, belgialaiset sekä britit.

Hakija-, passi- ja matkustustietojen lisäksi hakemuksessa kysellään muun muassa tarttuvista taudeista, ruumiillisista ja mielenterveydellisistä häiriöistä, huumeiden käytöstä, lapsen huoltajuusasioista sekä siitä, pyrkiikö hakija Yhdysvaltoihin osallistuakseen rikolliseen tai moraalittomaan toimintaan.

Hyväksyntä on voimassa korkeintaan kaksi vuotta. Viranomaiset suosittelevat, että sitä haettaisiin kolme vuorokautta ennen lennon lähtöä, mutta käytännössä sen voi siis ehtiä saada vielä lentoasemalla internetin kautta.

Maksuttoman hakemuksen voi täyttää osoitteessa http//esta.cbp.dhs.gov/.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat