Etniset yhteenotot jatkuivat Kosovossa

Nato on vahvistanut joukkojaan Kosovossa hillitäkseen albaanien ja serbien yhteenottoja. Levottomuudet ovat jatkuneet ja useat serbikirkot että -kodit olivat tulessa ympäri aluetta.

Useat Euroopan maat lupasivat tänään lähettää lisää sotilaita rauhoittamaan Kosovon räjähdysherkkää tilannetta.

Kaikkiaan alueelle odotetaan noin 2 000:ta sotilasta tämän ja huomisen päivän aikana. Saksa lähettää 600 sotilasta, Ranska noin 400 sotilasta ja Tanska vajaat sata sotilasta lisää Kosovon avuksi, kertoivat maiden puolustusministerit tänään.

Britannia ilmoitti jo eilen lähettävänsä 750 sotilasta alueelle. 150 brittisotilaan etujoukko saapui Pristinaan tänään.

Kosovossa on ennestään noin 18 500 rauhanturvaajaa, joiden joukossa on myös 700 suomalaista. Alueelle siirrettiin Bosniasta jo eilen 150 amerikkalaista sotilasta ja 80 italialaista karabinieeriä.

Pahin ehkä ohitse?

YK:n poliisin tiedottaja Derek Chappell arvioi varovasti, että pahin saattaa olla ohi. Vakavia yhteenottoja ei ole enää tiettävästi tapahtunut, eikä uusia kuolonuhreja vaatineita välikohtauksia ole perjantain aikana sattunut.
- Olen saanut sellaisen vaikutelman, että tilanne on rauhoittumassa, Chappell sanoi.

Tilanne oli kuitenkin yhä levoton Kosovossa. Ympäri aluetta useita ortodoksikirkkoja ja moskeijoita oli tulessa.

Serbian ortodoksisen kirkon mukaan ainakin 16 kirkkoa ja luostaria on tuhottu parin päivän väkivaltaisuuksissa.

- Serbit polttivat moskeijan Nisissä ja muualla, ja tänään kostimme sen polttamalla ortodoksikirkkoja, sanoi albaani Ramadan Smajli katsellessaan neljän palavan kirkon raunioita Prizrenissä.

Serbejä myös pakotettiin lähtemään kodeistaan tappouhkauksilla.

- He sanoivat, että sinulla on kymmenen minuuttia aikaa lähteä tai sinut tapetaan, kertoi Kfor-joukkojen Obilicista evakuoima Nikola Stolic.

-Yli puolet serbien kodeista oli jo tulessa, kun Kfor-joukot alkoivat evakuoida meitä. Joukot eivät pystyneet pysäyttämään albaaneja, Stolic jatkoi.

Lähes tuhat serbiä on karkotettu kodeistaan eri puolilla Kosovoa. Enemmistöasemassa olevat albaanit pyrkivät väkivalloin ajamaan serbivähemmistön pois Kosovon maakunnasta.

Mitrovicassa räjähti kerrostalossa

Mitrovicassa voimakas räjähdys ravisteli perjantaina kerrostaloa. Nato-johtoiset rauhanturvaajat evakuoivat talon asukkaita, kertoi paikalla ollut uutistoimisto Reutersin kameramies. Räjähdyksen syystä ei ollut tietoa.

Rakennus sijaitsee jaetun kaupungin serbiosassa mutta on pääosin albaanien asuttama.

Kfor-sotilaat ampuivat myöhään eilen myös sala-ampujan Mitrovicassa. Sala-ampujan etnistä taustaa ei kerrottu.

Keskiviikkona alkaneissa levottomuuksissa on kuollut ainakin 31 ihmistä ja haavoittunut satoja, joiden joukossa 61 rauhanturvaajaa. Kolme heistä on haavoittunut vakavasti.

Yksikään suomalainen rauhanturvaaja ei tiettävästi ole haavoittunut.

(MTV3-STT-DPA-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat