Etla povaa ensi vuodelle 1,6 prosentin kasvua

Suomen bruttokansantuote kasvaa ensi vuonna 1,6 prosenttia, ennustaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla.

Koko tämän vuoden talouskasvu jää suhdannekäänteestä huolimatta vielä 0,4 prosenttia pakkaselle.

Yksityinen kulutus supistuu tänä vuonna 0,4 prosenttia, ensi vuonna sen arvioidaan kasvavan 1,2 prosenttia.

Viennin määrä supistuu tänä vuonna vielä lähes prosentin, mutta ensi vuodelle on luvassa 3,5 prosentin kasvua. Etlan mukaan kartongin ja sellun vienti oli alkuvuonna kasvussa sekä kysynnän elpymisen että lisääntyneen tuotantokapasiteetin ansiosta. Öljytuotteet, kemikaalit, puutavara sekä metallituotteet olivat viennin muita valopilkkuja.

Yritysten investoinnit supistuvat tänä vuonna heikon kysynnän vuoksi, mutta kääntyvät ensi vuonna lievään kasvuun kysynnän elpyessä.

Tutkimuslaitos julkisti tuoreen suhdanne-ennusteensa tänään. Sen mukaan euroalueen taantuma näyttää päättyneen, mutta kasvu jää yhä hitaaksi.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat