Etkö voi sietää puolisosi ystäviä? Vinkit tilanteen ratkaisemiseksi
Pitkän parisuhteen aikana ennättää takuulla tutustua kaikkiin kumppanin ystäviin. Jokaisen kanssa ei välttämättä tule yhtä hyvin toimeen, mutta miten tällaisessa tilanteessa kannattaa käyttäytyä?
Parisuhdeasiantuntija Elli Raipela muistuttaa, että puolison kavereilla on jokin tehtävä puolison elämässä. Ystävyys saattaa perustua harrastukseen, lapsuuden yhteisiin kokemuksiin tai esimerkiksi opiskelu- tai työkaveruuteen.
– Puolison ystävät ovat omia persooniaan ja puoliso on heidän ystävänsä jostakin tarpeesta. Ystävätkään - kuten ei itse tai puolisokaan - ole täydellisiä, virheettömiä, mutta silti he ovat ystäviä, terapeutti kertoo.
Jokainen tietää, että ystävyyssuhteet ovat äärimmäisen merkittäviä jokaiselle. Parisuhteessa molemmat ovat erilaisia, joten heillä on myös takuulla erilaisia ystäviä. Puolison ystävien seurassa ei välttämättä viihdy, mutta heitä voi kuitenkin arvostaa juuri sen takia, että he ovat puolisolle tärkeitä.
– Näin se saattaa olla esimerkiksi puolison sukulaisten kanssa; he ovat puolisolle merkittäviä ja siksi toivon mukaan voit arvostaa noita suhteita, Raipela kertoo.
Jatkuva puolustautuminen ei lisää parisuhteen me-henkeä
Parisuhdeasiantuntijan mukaan on normaalia keskustella kumppanin kanssa muista ihmisistä, heidän hyvistä ja huonoista puolistaan. Pariskunnan yhteyttä lisää muun muassa juuri se, että he voivat luottamuksellisesti keskustella kaikista asioista ja muista ihmisistä keskenään. Kannattaa kuitenkin välttää kumppanin ystävien pilkkaamista ja muutoin haukkumista.
– Siitä, että toinen joutuu puolustuslinjalle ystäviensä puolesta, kielii jo jostakin parisuhteessa. Ei se ainakaan parisuhteen me-henkeä lisää. Puolisohan ei ole yhtä kuin ystävänsä, vaan hän on ystävä jonkinlaisten ihmisten kanssa, Raipela kertoo.
Perhe- ja seksuaaliterapeuttina työskentelevä Raipela kertoo, että hän on joskus huomannut pariskuntien kommunikoinnin olevan kuin hyökkäys-puolustuspeliä.
– Terapeuttina saatan jonkin aikaa seurata tuota kommunikointia kuin tennisottelua ja yleensä kun olen nähnyt riittävästi, sanoitan sen, minkä olen nähnyt; huomaatteko, että keskustelunne rakentuu hyökkäyksestä ja puolustautumisesta.
– Sekä suora kritiikki eli hyökkäys että puolustelu ovat muuten parisuhteen tappajaviruksia, joiden leviäminen pitää saada loppumaan, sillä muutoin tyytymättömyys kasvaa tolkuttoman suureksi, Raipela jatkaa.
Yleensä tällaisissa tilanteissa molemmat osapuolet uskovat käyttäytymisensä olevan perusteltua. Parisuhdeasiantuntija kuitenkin muistuttaa, että keskustelun tulisi olla rakentavaa, eikä hyökkäävää tai puolustelevaa.
– Kannattaa ottaa huomioon, että usein puolustelija itse kokee ja myös muut helposti katsovat, että juuri hän, puolustelija, olisi vähemmän osallinen pieleen menneessä kommunikoinnissa. Se ei pidä paikkaansa, koska hyökkäys-puolustuspeliä ei synny ilman puolustelijaa.
Uusimmat
-
07:41
Medvedev uhoaa Venäjän mahdollisuudella iskeä Saksan maaperälle – MTV seuraa sotaa
-
07:20
Jari-Matti Latvala yllättyi dramaattisesta rallikäänteestä – humoristinen letkautus jatkosta
-
07:00
Salkkarit-tähti Axel Milliam palasi kansainvälisen elokuvan kuvauksista – yhtä kohtausta hiottiin jopa 10 tuntia: "Täysin eri maailma"
-
06:46
Ohjeistus hälytysajoneuvojen väistämisestä tuottaa hämmennystä – eräässä tilanteessa sitä ei palomestarin mukaan edes kannata noudattaa
-
06:30
Mystisyys Robert Heleniuksen dopingvyyhdin ympäriltä selvenee – manageri vahvistaa tiedot
-
06:28
Ukrainalainen Oleh, 22, iskee venäläisten niskaan henkensä kaupalla – näin toimii kuljetuskopteriin asennettu raketinheitinjärjestelmä
-
06:17
Nobel-viikko alkaa, katso aikataulu palkintojenjaosta
-
06:13
Näin toimivat Kotipizzan ja Nordean ilmastolaskurit – voiko yritysten ympäristöväitteisiin luottaa?
-
06:03
Yli 1 300 lähihoitajalla on riski joutua työkyvyttömyyseläkkeelle lähivuosina
-
06:02
Suomalaistähtien rallifiasko – Teemu Sunisen ulosajosta nostettiin esiin merkittäviä huomioita
-
05:56
Tilanne Kosovossa kärjistyi poliisin kuoltua väijytyksessä – paikalle 600 Nato-sotilasta
-
05:49
Lääkärikäyntien Kela-korvaus nousee kahdeksasta eurosta 30 euroon, hammaslääkärissä korvaus lähes kaksinkertaistuu
-
05:48
Kohtuuttoman pitkiksi venyneet rikosprosessit vaarantavat kansalaisten oikeusturvan – "Meidän oikeusvaltio on kriisissä"
-
05:46
Turkki kosti itsemurhaiskun Ankaraan – hyökkäsi ilmasta Pohjois-Irakin kurdialueille
-
05:38
Kirkossa jaettiin ehtoollista, kun katto romahti: Useita kuolonuhreja Meksikossa
-
05:26
Tältä näyttää alkavan viikon sää: Kylmyys valahtaa Suomen ylle, pohjoisen Lapin teillä syytä ajella varovasti
-
05:11
Tuleeko valtion puuttua kalliisiin sähkösopimuksiin? Näin vastasivat eduskuntaryhmät Uutissuomalaisen kyselyssä
-
05:00
Salkkarit-hahmo pahoinpitelee toisen: "Jos se olisi minusta kiinni, olisit jo mulla alla"
-
00:01
Säätiöiltä yli puolen miljardin tuet: Tänne rahat menivät
-
23:03
Ukraina luottavainen Yhdysvaltain tuen jatkumiseen – MTV seurasi sotaa
-
Lataa lisää