Etiopia julisti voittaneensa rajasodan

Etiopia on julistanut voittaneensa Eritreaa vastaan käydyn rajasodan vallattuaan takaisin kiistellyn Badmen alueen. Eritrea kertoo kuitenkin taistelujen jatkuvan alueella.

-Etiopian puolustusvoimat saavuttivat täydellisen voiton perjantaina. Vihollinen on karkotettu alueelta, sanoi Etiopian hallituksen edustaja.

Eritrean presidentin neuvonantaja kertoi hieman myöhemmin, että Etiopia on aloittanut uuden hyökkäyksen Badmessa koko 60 kilometrin levyisellä rintamalla. Tietoon ei saatu heti riippumatonta vahvistusta eikä myöskään Etiopian kommenttia.

Etiopia julisti voittoaan vähän sen jälkeen, kun Eritrea oli eilen ilmoittanut hyväksyvänsä Afrikan yhtenäisyysjärjestön OAU:n laatiman rauhansuunnitelman rajasodan lopettamiseksi. Hyväksyminen tulkittiin sen merkiksi, että Eritrea on valmis vetäytymään Badmesta, jonka se valtasi viime vuoden toukokuussa. Etiopia oli jo aiemmin hyväksynyt rauhansuunnitelman. Etiopia on helmikuun alun jälkeen tehnyt useita, satojen sotilaiden hengen vaatineita hyökkäyksiä vallatakseen Badmen alueen takaisin.

Eritrean presidentin neuvonantaja vahvisti tänään, että Eritrean joukot olivat vetäytyneet hieman Badmesta entistä "strategisempiin asemiin". Etiopian hallituksen edustaja sitä vastoin sanoi, että Eritrean joukot oli kukistettu ja ne olivat joutuneet perääntymään täydellisessä sekasorrossa.

Eritrea itsenäistyi Etiopiasta vuonna 1993. Maiden suhteet alkoivat vähitellen heikentyä, ja viime toukokuussa niiden välille puhkesi sota. OAU:n rauhansuunnitelmassa molempia osapuolia vaaditaan vetäytymään toukokuuta edeltäviin asemiin.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat