Etelän rockperheet yhteen - Allman & Neville

Tampereella konsertoi tiistaina 30.10. uusi bändi, joka yhdistää kaksi legendaarista rockperhettä. Allman Brothersin ja Neville Brothersin suvut kohtaavat bändissä Royal Southern Brotherhood.

Cyril Neville on yksi Nevillen veljeksistä. Devon Allman taas on rocklegenda Gregg Allmanin poika. RSB:n muuta jäsenet ovat kiitetty kitaristi Mike Zito, basisti Charlie Wooten ja rumpali Yonrico Scott.Wooten on tullut tutuksi southern jam -bändi Wood Brothersista. Scott on soittanut Dereck Trucks Bandin rumpalina.

MTV3 tavoitti Cyril Nevillen puhelimitse keikkabussista Saksasta. Neville on esiintynyt Suomessa Puistobluesissa ja Pori Jazzissa sekä soolobändillään että Neville Brothersin kanssa.

- Pori Jazz on yksi parhaista festivaaleista jolla olen koskaan soittanut. On hienoa tulla takaisin Suomeen ja toivon meidän palaavan teidän festareillenne Royal Southern Brotherhoodin kanssa, Neville intoilee.

- Voin luvata, että annamme tiistaina Tampereella suomalaisille kunnon shown. Tulkaa pitämään hauskaa kanssamme!

Royal Southern Brotherhoodin ensimmäinen levy on saanut kriitikoilta hyvän vastaanoton. Nevillen mukaan myös yleisö on ottanut bändin hyvin vastaan.

- Yleisö pitää paitsi cd:stä, myös bändistä livenä. Kaikki on mennyt hyvin tähän saakka.

Levyn on tuottanut Jim Gaines. Hän on luonut maineensa tuottamalla mm. Santanan, Huey Lewis & The Newsin, George Thorogoodin ja John Lee Hookerin levyjä.

- Hänen kanssaan on hieno työskennellä. Gaines oli levyä tehtäessä osa veljeskuntaa. Osa bändiä. Yhteistyö sujui ongelmitta. Paras todiste siitä on itse levy.

Levy on yhdistelmä Neville Brothersin ja Allman Brothersin tyylejä. Lopputulos kuulostaa paikoin paljon Santanalta.

- Pidämme kaikki pitkälti samanlaisista grooveista ja tyyleistä. Vaikka jokainen meistä on yksilö, bändissä tyylimme yhdistyvät hyväksi kokonaisuudeksi, joka on kuin herkullinen gumbo.

Kun bändillä on ulkona vasta yksi levy, keikoilla soitetaan muutakin kuin esikoisen materiaalia.

- Soitamme Devonin, Miken ja minun soolomateriaalia. Lavalla kukaan meistä ei nouse toisten yläpuolelle. Bändi on erikoinen tyylien yhdistelmä, jossa alkuaineet eivät häviä vaan syntyy uutta ja tuoretta. RSB:n oma soundi syntyi yllättävän luontevasti.

- Bändin syntyyn vaikutti se, että meillä kaikilla on sama manageri. Ihmiset kyselivät häneltä, mikseivät Allman Brothers ja Neville Brothers tee koskaan mitään yhdessä. Idea syntyi siitä. Hän huomasi, että tallissaanhan on sekä Neville ja Allman. Meidät tuotiin yhteen Mike Ziton kanssa. Olin jo aiemmin kirjoittanut Miken kanssa kappaleen Pearl River. Se voitti Song Of The Year –palkinnon Blues Music Awards –tilaisuudessa 2010, Memphisissä.

RSB on siis oikea bändi, eikä yhden levyn mittainen projekti?

- Kyllä. Tarkoituksemme on pysyä kuvioissa toistaiseksi. Kiertää ja tehdä musiikkia yhdessä. Heti aluksi ensimmäisiä yhteisiä lauluja kirjoittaessamme pyrimme tekemään biisejä, jotka kestävät aikaa. Laadukas musiikki on hyvä resepti jatkuvuudelle. En ole hajottanut muita bändejäni, mutta RSB on nyt päätyöni, joka vie kaiken ajan ja huomion. RSB on nyt toiminnan emoalus.

Minkälaisella ajanjaksolla esikoislevyn biisit syntyivät?

- Vaihtelimme tiiviisti sähköposteja ja levy kappaleet syntyivät muutaman kuukauden aikana. Kun menimme studioon, meillä oli jo hyvä käsitys siitä. mikä musiikillinen suunta tulee olemaan. Studiossa teimme kahdessa päivässä 12 biisiä ja viidessä päivässä koko levy oli tehty.

RSB:n musiikillinen pohja on rikas, mutta kenelle sen musiikki on nykymaailmassa suunnattu?

- Ihmisille jotka yksinkertaisesti rakastavat hyvää musiikkia. Ilman raja-aitoja. Musiikissamme on aineksia bluesista, rockista, jazzista ja etelän rhythm & bluesista. Koska Allman Brothers, Neville Brothers tai Little Feat eivät kierrä ahkerasti Euroopassa, toivomme että meistä tulee kaikkien noita nimiä arvostavien uusi suosikkibändi!

Mm. U2:n ja The Policen kanssa esiintynyt Cyril Neville pitää parhaana kiertueenaan 1975 maailmankiertuetta Rolling Stonesin lämppärinä. Tuolloin hän oli bändissä The Meters.

- Se oli yksi elämäni parhaista kokemuksista. Sain olla bändissä The Meters, isoveljeni Artin ja muiden lapsuudenystävieni kanssa. Olimme kiertueella maailman parhaan rockbändin kanssa. Se tuntui kuin lapsesta joka karkaa sirkuksen mukaan. Mitä rockmaailmaan tulee, siellä oli kaikki mitä voi toivoa tai kuvitella. Kiertue jätti minuun syvän vaikutuksen. Itse asiassa olemme lisänneet tälle käynnissä olevalle kiertueelle ohjelmistoomme Rolling Stonesin kappaleen Gimme Shelter. Soitimme sen saksalaisessa Rockpalast-tv-showssa.

The Meters on ehdolla Rock & Roll Hall Famen jäseneksi.

- Pelkkä ehdokkuus on suuri kunnianosoitus, joka merkitsee minulle paljon. Moni suuri bändi tai artisti, jonka olisi pitänyt tulla valituksi aikoja sitten, ei ole ollut vielä edes ehdolla. Siksi on hyvä asia, jos itse pääsee edes mukaan tuohon keskusteluun.

Minkälainen New Orleans nykyään musiikkipaikkana. Suomessa kaupunki tunnetaan paitsi jazzista, myös raskasta rockia soittavista sludge-bändeistä.

- Se on yhä yksi niistä Yhdysvaltain kaupungeista, joista tulee paljon uutta tuoretta musiikkia. Genrejen kirjo on laaja. Siellä soitetaan rohkeasti valtavirrasta poikkeavia tyylejä. New Orleansin tyypit eivät välitä siitä mitä muut ajattelevat vaan soittavat juuri sitä mitä itse haluavat. Kaupunkiin tulee nykyään kaikenlaisten eri musiikkilajien ystäviä ja he löytävät sieltä itselleen mieluista elävää musiikkia.

Mitä mieltä Cyril Neville on New Orleans -musan modernisoinnista, jota edustaa mm. Dr. Johnin ja Black Keysin yhteistyö?

- Dr. John tekee kaiken kuten itse haluaa, olipa kuka tahansa tuottajana. Levy on hyvä esimerkki siitä, että New Orleansin musiikki elää kaikkina aikoina, erilaisissa muodoissa joiden perusta on sama vanha.

Katso RSB:n livevideotRock Around The Blogissa.

Lue myös:

    Uusimmat