Etelään uusi lämmin jakso, Lappiin lunta jopa 20 senttiä

Perjantain vastaisena yönä ja perjantain aikana Suomen ylittää voimakas matalapaine, joka tuo mukanaan lunta, vettä ja puuskaista tuulta. Sen jälkeen sää lämpenee taas keväisempiin lukemiin maan etelä- ja keskiosassa.

Tänään keskiviikkona maan itä- ja keskiosassa tulee lumisateita, jotka heikentävät ajokeliä. Ensi yö on kylmä, etelässäkin pakkasta voi olla kymmenkunta astetta, pohjoisessa 20-30 astetta. Vuorokauden lämpötilavaihtelu on nyt suurta Lapissa. Päivisin on paikoin jopa yli 20 astetta lämpimämpää kuin öisin.

Torstai alkaa poutaisena, mutta Suomea lähestyy jo voimakas matalapaine. Tuuli voimistuu ja lännessä alkaa pyryttää lunta torstaina illalla.

– Sateet kulkevat perjantain vastaisen yön aikana maan etelä- ja keskiosan yli. Sateet alkavat lumena, mutta muuttuvat vetisempään suuntaan näillä alueilla. Sen sijaan pohjoisessa sateet ovat lunta ja siellä pyryttää perjantaipäivän ajan. Lunta voi tulla Keski-Lapissa 15-20 senttimetriä, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Perjantain aikana lännestä saapuu vielä sateiden häntä ainakin maan keskiosaan, mahdollisesti myös etelään. Nämä sateet tulevat jo vetenä aina Oulun korkeudelle asti.

Perjantai on hyvin tuulinen päivä koko maassa.

– Merialueilla tuuli on kovaa ja maa-alueillakin puuskaista. Isoja tuulivahinkoja ei kuitenkaan odoteta, sanoo Liisa Rintaniemi.

Sää lämpenee matalapaineen jäljessä reilusti. Nollaraja kulkee perjantaina jo Oulun korkeudella. Etelässä ja lännessä lämpötila kohoaa perjantaina 5-7 asteeseen. Päivä on kuitenkin siis tuulinen ja ajoittain tulee sateita.

– Tämän jälkeen etelässä ja maan keskiosassa päästään taas lämpöasteille päivittäin. Näyttää siltä, että alkamassa on uusi lämmin jakso. Yöpakkasia on kuitenkin edelleen, toteaa Liisa Rintaniemi.

Seuraa sateiden etenemistä ja ennustetta MTV:n sääsivuston sadetutkasta. Sivustolla ovat lisäksi muun muassa paikkakuntakohtaiset ennusteet, tiesää ja kelikamerat. Tuuliennusteen myös maa-alueille löydät merisäästä.

Katso lähipäivien alueelliset ennusteet:






Uusimmat