Etelä-Suomen sosiaalipalvelut ontuvat

Etelä-Suomen läänin sosiaalipalvelut ovat lääninhallituksen selvityksen mukaan puutteelliset. Etenkin erityisryhmien palvelut ovat viime aikoina heikentyneet, vaikkakin palvelujen saatavuudessa oli suuria kuntakohtaisia eroja.

Liian vähän tarjontaa oli esimerkiksi lastenpsykiatrisissa ja psykososiaalisissa palveluissa. Myös päihdehuollon erityispalvelut puuttuvat käytännössä monesta kunnasta. Lääninhallituksen mukaan kuntien olisi sitouduttava palvelujen käyttöön, jotta laitoskuntoutus säilyisi. Selvityksessä lääninhallitus kiinnitti huomiota mm. sosiaalityöntekijöiden vähäiseen määrään monessa kunnassa. Sosiaalityöntekijöitä oli lähes yhtä paljon kuin vuonna 1992, vaikka asiakasmäärät ja palvelujen tarve olivat lisääntyneet.

Kuntakohtaiset erot sosiaalityöntekijöiden määrässä olivat jälleen suuret. Ratkaisuna työntekijäpulaan oli käytetty esimerkiksi työtehtävien jakamista sosiaali- ja toimistotyöntekijöiden kesken. Laitoshoitoa oli kunnissa karsittu yli odotusten, mutta avopalvelut eivät olleet pystyneet korvaamaan vähentynyttä laitoshoitoa. Kotiin annettavaa palvelua oli yleisesti jopa supistettu.

Lääninhallitus selvitti tutkimuksessaan peruspalvelujen järjestämistä sivistystoimen, sosiaali- ja terveystoimen, liikenteen, poliisitoimen ja pelastustoimen alueella. Muulla kuin sosiaalitoimen alalla oli pysytty vähintäänkin tyydyttävällä tasolla, ja esimerkiksi ammatillinen aikuiskoulutus oli kattavaa sekä alueellisesti että laadullisesti. Selvitys tehtiin nyt toista kertaa.

Lue myös:

    Uusimmat