Etelä-Suomelle 141-tukea vuoteen 2007 asti

Maatalouden kansallista 141-tukea voidaan myöntää yhteensä noin 650 miljoonaa euroa neljän vuoden aikana.

EU:n komissio on hyväksynyt Etelä-Suomen maatalouden kansallisen 141-tuen vuosille 2004-2007. Tuen jatkamisesta vuoden 2007 jälkeen päätetään uudelleen, kun Suomi on antanut seurantaraportin vuonna 2006. Investointeihin ja maatilojen rakenneuudistuksiin voidaan myöntää yhteensä 420 miljoonaa euroa neljän vuoden aikana. Lisäksi ympäristöinvestointeihin on ohjattavissa 225 miljoonaa euroa.

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja on tyytyväinen EU:n komission hyväksymään 141-sopimukseen ja sen sanamuotoihin. Korkeaoja kertoi illansuussa STT:lle, että komission hyväksymä sopimus vastaa 141-tuesta tehtyä poliittista sopimusta ja Suomen syksyllä tekemään esitystä. Myös 141-tuen jatkoa koskeva muotoilu tyydytti Korkeaojaa.

Komission juristit kaavailivat viime metreillä Etelä-Suomen kansallisen tuen jatkoa koskevaa uutta muotoilua, joka olisi Korkeaojan mukaan merkinnyt isoa muutosta verrattuna siihen, mitä hän ja maatalouskomissaari Franz Fischler olivat sopineet.

-Ensimmäistä kertaa 141-sopimukseen on tehty kirjaus siitä, millaisella menettelytavalla tuki jatkuu, Korkeaoja korosti.

-Me omalta puoleltamme sitoudumme käyttämään hyväksi EU:n yhteisen maatalouspolitiikan kaikki keinot täysimääräisesti. Määräajoin tarkistetaan, mitä vaikutuksia tällä on ollut. Sen jälkeen komissio tekee päätöksen sovellettavista tukitasoista ja menettelyistä, Korkeaoja selvitti.

Pitkään jatkuneen 141-tukiväännön jälkeen Korkeaoja oli helpottunut.

-EU:n komission 141-vahvistusta on odotettu kovasti. Nyt kun meillä on sekä 141-vahvistus että EU:n maatalouspolitiikkauudistuksen päätökset, päästään toimeenpanon suunnitteluun. Sekin on iso haaste, mutta se on kotimaista askaretta, hän sanoi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat