Etelä-Suomeen voi tulla hellettä ensi tiistaiksi

Hellesää voi tehdä paluuta jo ensi viikolla.

MTV3:n uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi kertoo, että lämpötila nousee maan eteläosassa tiistaina ainakin yli 20 asteeseen. Lämmin sää jatkuu myös loppuviikosta.

– Hellerajan rikkoutuminen tiistaina on mahdollista. Jäitä kannattaa kuitenkin pitää hatussa, koska vaihtelua suuntaan tai toiseen on viitisen astetta, Rintaniemi toteaa.

Esimerkiksi Itä-Suomessa Lappeenrannan Konnunsuolla mitattiin eilen 27,8 astetta, mutta näistä lukemista on tultu alas nopeasti.

Nyt viikonloppuna Suomessa on enimmäkseen poutaista ja aurinkoista kevätsäätä. Lämpötila vaihtelee 10-15 asteen välillä. Kuitenkin jo sunnuntaina päästään etelässä 20 asteeseen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat