Etelä-Sudaniin alkoi sadella tunnustuksia

Maailman tuorein valtio Etelä-Sudan on saanut pikavauhtia tunnustuksia tänään alkaneelle itsenäisyydelleen.

Muun muassa Yhdysvallat, Britannia, Ranska ja Kanada tunnustivat Etelä-Sudanin vain hetki itsenäisyysjulistuksen jälkeen.

Ulkoministeriön mukaan myös Suomi aikoo tunnustaa Etelä-Sudanin. Asiaa käsitellään presidentin esittelyssä kahden viikon kuluttua.

Pitkän sisällissodan Etelä-Sudanin kanssa käynyt Sudanin pohjoisosa on niin ikään tunnustanut itsenäistyneen naapurinsa. Etelä- ja Pohjois-Sudan solmivat rauhansopimuksen vuonna 2005.

Maat kiistelevät edelleen rajasta ja öljyvarojen jaosta. Suurin osa Sudanin öljystä pumpataan etelän puolella, mutta putket kulkevat pohjoisen kautta satamaan.

Katso Risto Puolimatkan juttu (Seitsemän uutiset 9.7.2011)

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat