Etelä-Sudan äänestää itsenäisyydestä

Etelä-Sudanissa alkoi sunnuntaina historiallinen kansanäänestys alueen itsenäisyydestä. Äänestyksen myötä Afrikkaan on syntymässä uusi valtio.

Äänestyksen ensimmäisen päivän kerrottiin sujuneen pääosin hyvin. Kiistellyllä raja-alueella oli hajanaisia yhteenottoja Etelä-Sudanin joukkojen ja kapinallisten välillä. Vaaliviranomaisten mukaan kahakat eivät vaikuttaneet äänestykseen.

Etelä-Sudanin suurimmassa kaupungissa Jubassa tuhannet ihmiset olivat liikkeellä jo aamuvarhain päästäkseen antamaan äänensä.

- Äänestin itsenäisyyden puolesta. Tämä päivä merkitsee taisteluni loppumista. Armeijassa taistelin vapauden, taistelin itsenäisyyden puolesta, sanoi sisällissodan veteraani Nhial Wier.

Myös alueen presidentti Salva Kiir oli ensimmäisten joukossa äänestämässä.

- Tämä on historiallinen hetki, jota eteläsudanilaiset ovat odottaneet, Kiir sanoi näyttäen musteen tahraamaa sormeaan merkkinä siitä, että hän oli käynyt äänestämässä.

Kiirin äänestystä seurasivat muun muassa yhdysvaltalaissenaattori John Kerry ja Hollywood-tähti, rauhanaktivisti George Clooney.

- On todella vaikuttavaa nähdä ihmisten äänestävän vapaudestaan. Sellaista ei näe ihan joka päivä, Clooney sanoi.

Tunku vaaliuurnille oli niin kova, että osa äänestyspaikoista venytti aukioloaikojaan, jotta kaikki jonottajat ehtisivät äänestää.

Raja ja öljyvarojen kohtalo yhä sopimatta

Äänestys kestää viikon, ja sen tulosten odotetaan selviävän helmikuun puoliväliin mennessä. Itsenäisyys tulisi voimaan heinäkuussa.

Etelä- ja Pohjois-Sudanin pitää vielä sopia rajan tarkasta paikasta sekä öljyvarojen jakamisesta. Suurin osa Sudanin öljystä pumpataan etelän puolelta. Neuvotteluja öljyrikkauksista on käyty viikkoja ilman edistystä.

Pohjois-Sudanissa tunnelma oli synkkä.

- Olemme erittäin surullisia, että rakastettu osa Sudania eroaa meistä. Nyt on varmistettava, ettei kukaan vahingoita Pohjois-Sudanissa asuvia eteläsudanilaisia tai Etelä-Sudanissa asuvia pohjoissudanilaisia, sanoi pohjoissudanilaisen Umma-oppositiopuolueen Sara Nuqdullah.

Kansanäänestyksestä sovittiin vuoden 2005 rauhansopimuksessa, joka lopetti Afrikan pisimmän sisällissodan. Sodassa kuoli kaksi miljoonaa ihmistä.

(MTV3 - STT -

Lue myös:

    Uusimmat