Etelä-Puolassa yhä suurtulvan vaara

Suuri osa Etelä-Puolaa oli yhä tänään hälytystilassa Vistulajoen tulvan vuoksi. Tuhannet avustustyöntekijät yrittivät kuumeisesti vahvistaa Vistulan alajuoksulla jokitörmiä tulvavettä vastaan. Tulva-aalto ohitti eilen Krakovan kaupungin ja on matkalla alajuoksulle. Tulvan uskotaan saavuttavan maan pääkaupungin Varsovan maanantaina.

Puolan tulvissa on eri lähteiden mukaan saanut surmansa 10-26 ihmistä. Vesimassat ovat vieneet mukanaan taloja ja autoja maan eteläosassa. Vistulajoen varrelle on luvassa viikonlopuksi lisää sateita.

Krakovan alueen on arveltu kärsineen yli 840 miljoonan markan vahingot. Puolan hallitus on myöntänyt alueelle vajaat 400 miljoonaa markkaa hätä-apua.

Edellisen kerran Puola kärsi pahoista tulvista neljä vuotta sitten. Tuolloin 55 ihmistä kuoli ja aineelliset vahingot nousivat liki 21 miljardiin markkaan.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat