Etelä-Korean turvallisuusjoukot ampuivat tunkeutujia

Etelä-Korean asevoimat surmasivat tänään seitsemän maahan tunkeutunutta pohjoiskorealaista sotilasta. Sukellusveneestä keskiviikkona rantautuneesta ryhmästä jo 18 henkilöä on saanut tähän mennessä surmansa.

Yksi pohjoiskorealaisista on pidätetty. Hän kertoi, että eilen karille ajaneessa sukellusveneessä oli noin 20 sotilasta. Pidätetyn mukaan sukellusvene kuului Pohjois-Korean puolustusministeriön tiedusteluvirastolle. Alus oli lähtenyt matkaan Pohjois-Koreasta maanantaina.

Etsinnät Etelä-Koreassa jatkunevat vielä jonkin aikaa, koska tunkeutujien tarkka määrä ei ole tiedossa. Eteläkorealaisten sotilaslähteiden mukaan vahvasti aseistautuneiden tunkeilijoiden kanssa ei otettu riskejä. Joukko ammuttiin, kun he tulivat juomaan purolle.

11 sukellusveneessä ollutta pohjoiskorealaista oli tehnyt todennäköisesti jo eilen joukkoitsemurhan, kertoivat Etelä-Korean turvallisuusviranomaiset.

Turvallisuuden valvontaa on kiristetty myös Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa, missä kaupunkiin johtaville teille on pystytetty tarkastuspisteitä. Etelä-Korean tiedotusvälineissä arvosteltiin asevoimia, jotka eivät pystyneet torjumaan sukellusveneen tunkeutumista maan aluevesille. Nimettömänä pysytellyt laivaston edustaja myönsi, että pienikokoisten sukellusveneiden havaitseminen on lähes mahdotonta.

YK:n vastalause torjuttiin

Pohjois-Korean edustaja kieltäytyi aamulla ottamasta vastaan vastalausetta, jonka Koreoiden aselepoa valvovien YK-joukkojen edustaja yritti ojentaa hänelle. Vastalauseessa vaadittiin aseleporikkomusten estämistä vastaisuudessa.

Etelä-Korean viranomaiset luonnehtivat tapausta provokaatioksi. Etelä-Korean presidentti Kim Young-Sam sanoi tapauksen osoittavan, että Pohjois-Korea yrittää yhä yhdistää Koreat kommunistiseksi maaksi. Pohjois-Korea ei ole antanut tapahtuneesta lausuntoa.

Yhdysvallat vähätteli tapahtunutta sanomalla, ettei sukellusveneen miehistön tehtävistä ole varmuutta.
(STT-Reuter-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat