Etelä-Korean sotalaivan hylyssä jälkiä torpedosta

Maaliskuussa uponneesta eteläkorealaisesta sota-aluksesta on löytynyt jälkiä räjähteistä.

Etelä-Korean puolustusministeri on vahvistanut, että hylystä ja merenpohjan hiekasta löytyi jälkiä heksogeenista, jota käytetään yleisesti torpedoissa. Ministerin mukaan todennäköisin syy aluksen uppoamiseen on torpedo.

Ministeri ei kuitenkaan sanonut, mistä torpedo olisi ollut peräisin.

Eteläkorealainen sotalaiva upposi maaliskuun lopulla lähellä Koreoiden rajaa. Aluksen yli 100 merisotilaasta 46 sai surmansa.

Etelä-Korean mediassa on ollut arveluita, joiden mukaan laivan olisi upottanut pohjoiskorealainen torpedo. Korkeat viranomaiset ovat varoneet julkisuudessa sanojaan, joskin maan presidentti vihjaisi viime viikolla pohjoisen naapurimaan mahdolliseen osallisuuteen.

Uppoamisen syitä selvittää kansainvälinen ryhmä, jonka odotetaan kertovan päätelmistään ensi viikolla.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat