Etelä-Korean pankit vaikeuksissa

Etelä-Korean talouden hurjat kasvuluvut ovat takanapäin ja alkavan laman merkit ovat jo olemassa. Esimerkiksi Etelä-Korean pankit ovat kaikilla mittareilla mitattuina surkeassa kunnossa.

Korean kuuden suurimman pankin hoitamattomat luotot ovat jo 15 prosenttia koko luottokannasta. Suomessa pankkikriisin ollessa pahimmallaan vuonna 1992 hoitamattomien luottojen määrä oli Suomessa saman verran.

Korealaisten erilainen kirjanpitojärjestelmä vaikeuttaa pankkien tilan analysointia, mutta erään länsimaisen asiantuntijan mukaan Koreassa ei olisi yhtään kannattavaa pankkia, jos niihin sovelletettaisin länsimaista kirjanpitokäytäntöä.

Etelä-Korean työttömyys on vain kolmisen prosenttia ja kasvuennuste tälle vuodella nelisen prosenttia. Vaikka suomalaiset ekonomistit voivat vain haaveilla vastaavista luvuista, merkitsevät ne Korealle vaikeuksia.

Maassa on totuttu yli 10 prosentin vuotuiseen kasvuun ja kaikki on pedattu sen varaan. Ensimmäiset suuret konkurssit on jo nähty, monet pelkäävät että ne ovat vain jäävuoren huippu.
(MTV3/Tero Kekki)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat