Etelä-Korean oppositio vaatii työlain kumoamista

Etelä-Korean kaksi pääoppositiopuoluetta kieltäytyivät tänään osallistumasta uuteen keskusteluun kiistellystä työlaista, ellei sitä ensin kumota.

Kymmenet tuhannet työntekijät olivat tänäänkin lakossa vastalauseena uusille työlaeille. Presidentti Kim Young Sam teki eilen yllättävän myönnytyksen työlakia vastustaville lakkoilijoille ja kehotti parlamenttia ottamaan lain uudelleen keskusteltavaksi.

Kaksi suurinta oppositiopuoluetta päätti kuitenkin yhdessä, etteivät ne suostu edes keskustelemaan joulukuussa säädetystä laista ennen kuin se on kumottu.

Samaan aikaan lakkojohtaja Kwon Young Kil lähti soulilaisen kirkon turvista johtamaan 4 000 hengen mielenosoituskulkuetta. Young on piileskellyt kirkossa poliisia joulukuun lopusta asti useiden muiden ammattiyhdistysjohtajien kanssa.

Presidentti Kim myös lupasi eilen peruuttaa lakkojohtajien pidätysmääräykset ja arvosteli omaa puoluettaan siitä, ettei se ole halunnut laillistaa ammattiliittoja. Uudenkin työlain mukaan ammattiliitot ovat Etelä-Koreassa kiellettyjä vuoteen 2000 saakka.

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD käsitteli Etelä-Korean työlainsäädäntöä tänään. Muuan kokoukseen osallistunut länsidiplomaatti tähdensi, että OECD vaatii jäsenmaitaan noudattamaan kehittyneiden teollisuusmaiden perusperiaatteita.

Etelä-Korea liittyi OECD:hen joulukuun puolivälissä. Se ilmoitti uudistavansa työlakinsa kansainvälisten vaatimusten mukaiseksi.
(STT-Reuter-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat