Etelä-Korea lupaa puolustukseensa järeämpää otetta

Etelä-Korean puolustusministeri eroaa tehtävästään. Maan presidentin kerrotaan hyväksyneen ministerin eron.

Monet eteläkorealaiset ovat arvostelleet asevoimia liian hitaasta vastauksesta Pohjois-Korean toissapäiväiseen tykistöiskuun.

Etelä-Korea ilmoitti jo ennen ministerin eroa vahvistavansa reilusti puolustustaan Pohjois-Koreaa vastaan. Raja-alueen maajoukkoja lisätään tuntuvasti, ja myös kiistellyn merirajan lähistöllä oleville saarille lähetetään vahvistuksia.

Etelä-Korean asevoimat muuttaa sääntöjään ja vastaa mahdollisiin pohjoisen uusiin hyökkäyksiin nykyistä järeämmin, kertoo asevoimien edustaja.

Etelä-Korean parlamentti puolestaan vaatii Pohjois-Korealta anteeksipyyntöä. Omaa hallitusta parlamentti kehottaa vastatoimiin pohjoisen provokaatioita vastaan.

Pohjois-Korean tykistö tulitti tiistaina Etelä-Korealle kuuluvaa saarta, ja Etelä-Korean joukot vastasivat tuleen. Neljä eteläkorealaista kuoli.

Pohjois-Korea ei ole ilmoittanut omista tappioistaan.

Etelä-Korean ja Yhdysvaltain joukkojen yhteinen merisotaharjoitus alkaa viikonvaihteessa Keltaisellamerellä. Siihen osallistuu myös amerikkalainen lentotukialus.

Pohjois-Korea puolestaan varoitti uusista iskuista, jos Etelä-Korea provosoi sitä sotilaallisella voimalla.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Katso Päivi Sinisalon raportti

Lue myös:

    Uusimmat