Etelä-Euroopan maastopalot pääosin hallinnassa

Palokunnat näyttävät pääsevän niskan päälle eteläistä Eurooppaan riivanneissa maastopaloissa. Helle ja navakat tuulet pitivät viranomaiset kuitenkin yhä varuillaan.

Uusia palojakin syttyi: Kroatialle kuuluvalla Ciovon saarella roihusi 200 hehtaaria metsää. Extremaduran alueella Espanjassa puolestaan evakuoitiin satoja ihmisiä jo sammuneeksi luullun palon roihahdettua uudelleen liekkeihin.

Italiassa palot oli saatu sammutettua lukuun ottamatta sisilialaista luonnonsuojelualuetta, jossa liekkejä yritettiin edelleen tukahduttaa.

Etelä-Euroopan paloissa on kuollut jo yli kymmenen ihmistä, heistä suurin osa palomiehiä. Lisäksi kymmeniätuhansia hehtaareja metsää ja maastoa tuhonneet palot ovat aiheuttaneet mittavat, kymmenien miljoonien eurojen aineelliset vahingot.

Viranomaisten mukaan suuri osa paloista on sytytetty tahallaan tai ne ovat päässeet valloilleen huolimattoman tulenkäytön takia.

(MTV3 - STT - DPA - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat