Etelä-Afrikka muistaa Mandelaa laulaen

Etelä-Afrikan entinen presidentti Nelson Mandela menehtyi eilen kotonaan Johannesburgissa. 95-vuotiaana kuollut Mandela kärsi pitkittyneestä keuhkokuumeesta.

Ihmiset kerääntyivät yöllä Mandelan kodin ulkopuolelle ja muistelivat Mandelan pitkää elämää laulaen ja tanssien kadulla läpi yön.

Maan presidentti Jacob Zuma lupasi, että maan entiselle presidentille järjestetään valtiolliset hautajaiset. Hän määräsi maahan suruliputuksen.

Useat valtionpäämiehet ja merkkihenkilöt ovat välittäneet surunvalittelunsa Mandelan kuolemasta. Esimerkiksi Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama sanoi maailman menettäneen yhden vaikutusvaltaisimmista ja rohkeimmista ihmisistä.

Tiibetin hengellinen johtaja dalai-lama sanoi puolestaan ikävöivänsä "rakasta ystäväänsä".

Mandelan tyttäret kuulivat isänsä kuolemasta elokuvateatterissa Lontoossa. Kaksi Mandelan nuorinta tytärtä Zindzi ja Zenani osallistuivat kutsuvierasnäytökseen, jossa esitettiin heidän isänsä elämästä kertova elokuva. Samaan tilaisuuteen osallistui myös Britannian prinssi William, joka esitti surunvalittelunsa näytöksen jälkeen.  

Surijat kokoontuvat Mandelan kodin eteen Johannesburgissa 1:17

Lue myös:

    Uusimmat