Etelä-Afrikka juhlii Nelson Mandelan syntymäpäivää

Etelä-Afrikan rotuerottelun vastaisen taistelun symboli ja maan ensimmäinen musta presidentti Nelson Mandela täyttää tänään 94 vuotta.

Mandela on viettänyt päivää perhepiirissä kotikylässään Qunussa.

Syntymäpäivälounaalla kuvatulla videolla Mandela vaikuttaa hauraalta. Hänen lapsenlapsensa Tukwini Mandela kuitenkin vakuutti uutiskanava CNN:lle isoisän voivan hyvin. Mandela oli toukokuussa sairaalahoidossa "vatsavaivojen" vuoksi.

Nelson Mandelaa on muistettu Etelä-Afrikassa monin tavoin. Koululaisten aamu kautta maan alkoi onnittelulaululla Madiballe. Nimitys on xhosan kieltä ja tarkoittaa isää.

Mandela on toivonut syntymäpäivälahjaksi 67 minuuttia hyviä tekoja - yksi minuutti jokaista hänen poliittisen aktivismin vuottaan kohden.

Lakimieheksi opiskellut Nelson Mandela on maailman tunnetuin mielipidevanki. Hän vietti 27 vuotta pahamaineisella Robben Islandin vankilasaarella Etelä-Afrikan apartheid-hallinnon langetettua hänelle tuomion sabotaasista ja salaliitosta.

Mandela vapautettiin vankilasta vuonna 1990. Neljä vuotta myöhemmin pidetyissä ensimmäisissä demokraattisissa vaaleissa hänestä tuli Etelä-Afrikan ensimmäinen musta presidentti.

Vuonna 1999 Mandela jättäytyi politiikasta.

YK on julistanut heinäkuun 18:nnen päivän kansainväliseksi Mandela-päiväksi.

(MTV3 - AFP - Reuters - BBC)

Lue myös:

    Uusimmat