Etelä-Afrikassa asuva Laura kertoo, miten uusi koronamuunnos vaikuttaa maahan – talous turismin varassa, tilanne hälyttävä

4:19
Katso video: Laura Louwin kertoo Etelä-Afrikan huolestuttavasta tilanteesta – ihmisiä on maassa jumissa, kodittomuus lisääntyy kansalaisten keskuudessa

Etelä-Afrikassa ensimmäisenä havaittu uusi koronavirusmuunnos omikron vaikuttaa maan talouteen suuresti.

– Kaikki ovat järkyttyneitä. Ei ehkä siitä virusmuunnoksesta, vaan muun maailman reaktiosta, kertoo Etelä-Afrikassa asuva Laura Louw.

– On hyvää hyvyyttään annettu tämä tieto eteenpäin. Siihen on reagoitu hyvin voimakkaasti.

Omikron herättää merkittävää huolta Euroopassa ja muutamat maat ovat peruneet jo lentoja eteläisestä Afrikasta. 

WHO kertoo nostaneensa virusmuunnoksen korkeimmalle "huolta herättävälle" tasolle neljän muiden muunnosten seuraan.

– Yhtäkkiä täältä ei pääse matkustamaan pois.

Talous turismin varasta

Kapkaupungissa asuva Laura kertoo talouden olevan turismin varassa.

– Valtava määrä ihmisiä on riippuvaisia turismista.

Koronan vaikutukset näkyvät suomalaisen mukaan selkeästi katutasolla esimerkiksi kodittomuutena.

– Vaikutukset ovat järisyttävät.

Laura kertoo yllä olevassa videohaastattelussa, miten koronaan suhtaudutaan Etelä-Afrikassa.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja