Mainos

Etelä-Afrikan totuuskomissio lopetti julkiset kuulemisensa

Etelä-Afrikan rotuerottelun aikaisia ihmisoikeusloukkauksia tutkimaan asetettu totuuskomissio lopetti työnsä eilen kuulemalla maan entistä kemiallisen sodankäynnin ohjelman arkkitehtia Wouter Bassonia.

Viivytystaktiikkaa käyttäen Basson yritti alun perin saada korkeimman oikeuden määräystä, joka estäisi hänen todistamisensa. Siinä epäonnistuttuaan hän saapui komission eteen keskiviikkona ja torstaina ilman asianajajaansa ja kieltäytyi vastaamasta kysymyksiin. Komission valtuutuksen päättymispäivänä perjantaina hän edelleen viivytti toimitusta vaatimalla sitä pidettäväksi suljettujen ovien takana.

Kun Basson lopulta todisti, hän antoi vain vähän tietoja kemiallisten aseiden ohjelmasta. Hän puolusti ohjelmaa sillä, ettei se poikennut minkään muun maan vastaavasta. Hän kielsi muiden tieteilijöiden esittämät väitteet, joiden mukaan ohjelmassa valmistettiin salaisia myrkkyjä murhatarkoituksiin, pyrittiin tekemään mustista kyvyttömiä suvunjatkamiseen sekä valmistettiin laittomia huumeita.

Armahdushakemusten käsittely jatkuu

Vuoden 1996 huhtikuusta lähtien piispa Desmond Tutun johtama totuuskomissio on kuullut noin 21000:ta rotuerottelukauden uhria. Vaikka komissio ei enää pidä julkisia kuulusteluja rikkomuksista, sen erillinen armahduskomitea jatkaa apartheidin aikana rikoksista tuomittujen armahdushakemusten käsittelyä. Noin 7000:sta hakemuksesta on yli 4000 jo hylätty, sillä niiden kohdalla ei ole voitu osoittaa, että rikokset tehtiin poliittisista syistä, niin kuin armahtaminen edellyttää. Totuuskomissio antaa väliraportin presidentti Nelson Madelalle lokakuussa ja lopullisen raportin sen jälkeen, kun armahdushakemukset on käsitelty.

Komissiota syytetty rotuvihan lisäämisestä

Etsiessään totuutta komissio on avannut haavoja, jotka ovat järkyttäneet kansakuntaa. Sitä on syytetty rotuvihan lisäämisestä sen sijaan, että se olisi tuonut sovintoa rotujen välille, kuten sen julkilausuttu tarkoitus oli. Komissiota on niinikään syytetty yksipuolisesta apartheidhallinnon vastaisuudesta ja silmien sulkemisesta mustien vapautusryhmien tekemälle väkivallalle. Tutu kieltää yksipuolisuuden. Hänen mukaansa totuuksia on paljastettu ja nyt alkaa sovittamisen pitkä prosessi. Hän kuitenkin sanoo tämän olevan jokaisen eteläafrikkalaisen asia: siihen ei voi pakottaa ylhäältä käsin. Totuuskomissio loi hänen mukaansa perustan muutokselle.

Tällä viikolla tehdyn mielipidetutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa maan kansalaisista uskoo komission työn lietsoneen roturistiriitoja.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.