Etelä-Afrikan aids-työ sakkaa – syynä varakkaiden "siunaajien" ja nuorten tyttöjen seksisuhteet

Nuorten tyttöjen ja vanhempien miesten vastikkeelliset seksisuhteet hidastavat hiv-tartuntojen vastaista työtä Etelä-Afrikassa.

Rahaa ja muita lahjoja seksistä nuorille tytöille ja naisille antavia miehiä kutsutaan Etelä-Afrikassa yleisesti "siunaajiksi" ("blessers"). He ovat rakastajattariaan varakkaampia ja yleensä myös vanhempia.

Tällaiset suhteet ovat niin yleisiä, että ne näkyvät Etelä-Afrikan hiv- ja aids-tilastoissa.

Kierre alkaa aina alusta 

Joka viikko arviolta kaksituhatta eteläafrikkalaista 15-24-vuotiasta tyttöä ja naista saa hiv-tartunnan. 15-19-vuotiaat tytöt saavat tartunnan jopa kahdeksan kertaa ikäisiään poikia todennäköisemmin. Nuorten naisten hiv-tartuntojen arvioidaan olevan peräisin pääosin vanhemmilta miehiltä. 

Juuri tällaiset tartunnat ovat pääsyy siihen, ettei Saharan eteläpuoleisen Afrikan hiv-epidemiaa ole saatu taltutettua, sanoo Etelä-Afrikan Caprisa-aids-ohjelmaa johtava professori Salim Abdool Karim.

Ohjelman tutkijat havaitsivat toistuvan kierteen jäljittäessään hi-viruksen leviämistapaa KwaZulu-Natalin maakunnassa, joka on Etelä-Afrikan aids-epidemian keskusalue. Yli kolme neljästä teini-ikäisestä ja hyvin nuoresta aikuisesta naisesta oli saanut tartunnan itseään 8-10 vuotta vanhemmalta partnerilta. Naisten varttuessa he tartuttivat uuden ryhmän miehiä, jotka puolestaan tartuttivat uuden ryhmän nuoria tyttöjä.

-Näin kierre jatkuu ja jatkuu, Karim sanoo.

Kaikkiaan Etelä-Afrikassa on seitsemän miljoonaa hiv-positiivista.

Köyhä ajautuu helpoimmin uhriksi 

"Siunaajien" aiheuttamaan ongelmaan on herännyt myös Etelä-Afrikan hallitus, joka aloitti kesäkuussa tytöille kohdennetun valistuskampanjan. Terveysministeri Aaron Motsoaledin mukaan tarvitaan kuitenkin muutakin kuin puhetta. 

– Pystymmekö tarjoamaan tytöille taitoja ja mahdollisuuksia, joilla he voivat vähentää taloudellista riippuvaisuuttaan, ministeri kysyy.

Tytöt, jotka käyvät koulua ja menevät töihin, pysyvät todennäköisemmin erossa "siunaajista". 

Lue myös:

    Uusimmat