ETA:n kannattajien mielenosoitukset kiellettiin Espanjassa

Espanjassa ryhdyttiin eilen tiukentamaan terrorisminvastaisia otteita. Baskialueen viranomaiset kielsivät Espanjan hallituksen myötävaikutuksella ensi viikonlopuksi suunnitellut baskimielensoitukset. Hankkeiden takana oli baskiseparatistien ETA-järjestön poliittinen siipi Herri Batasuna.

ETA ja Herri Batasuna ovat viikonlopusta lähtien herättäneet raivokasta vastustusta ympäri Espanjaa, ja niitä puolustavien mielenosoitusten pitäminen arvioitiin liian vaaralliseksi. Herri Batasunan edustaja ei vielä osannut sanoa, yritetäänkö mielenosoitukset pitää kiellosta huolimatta.

ETA ampui viime lauantaina kuolettavasti paikallista nuorta poliitikkoa. Baskialueen maltilliset puolueet ovat tuominneet jyrkästi kansaa kuohuttaneen terroriteon. ETA on kuitenkin jo uhannut hallitusta toisella samanlaisella sieppauksella.

Espanjan sisäministeri Jayme Mayor Oreja vakuutti toimittajille eilen, että hallitus ryhtyy oikeustoimiin ETA:n terrorismin kukistamiseksi.

Taistelua käydään myös internetistä

Hallituksen kerrotaan ryhtyneen metsästämään terroristeja myös tietokoneverkoista. Se on pyytänyt yhdysvaltalaista CNN-televisioyhtiötä poistamaan internet-sivuiltaan maininnan ETA:n kotisivun osoitteesta.

Vapaan tiedonkulun puolesta puhuva CNN ei aio noudattaa toivomusta. Yhtiö lupaa kuitenkin lisätä sivuilleen Espanjan hallituksen mahdollisesti toivomat muut yhteystiedot.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat