ETA kiisti osallisuutensa Madridin pommi-iskuihin

ETA on kiistänyt osallisuutensa Madridin eilisiin 199 uhria vaatineisiin pommi-iskuihin. Miljoonat espanjalaiset marssivat illalla terrorismia vastaan.

Eta on julkisesti kiistänyt osallisuutensa Madridin iskuun, raportoi baskien televisioasema. Tieto perustui baskisanomalehti Garan toimitukseen tulleeseen puhelinsoittoon.

Etan nimissä esiintynyt soittaja kertoi, että Etalla ei ollut "mitään vastuuta" Madridin terrori-iskuun.

Uhrien määrän pelätään nousevan

Espanjan sisäministeriön aamulla antaman ilmoituksen mukaan eilisten terrori-iskujen kuolonuhrien määrä on 199. Uhrien määrän pelätään nousevan edelleen, sillä 45 haavoittuneen kerrotaan olevan kriittisessä tilassa. Heistä 15 tilan kerrotaan olevan erittäin vakava. Terrori-iskussa haavoittui lähes 1 500 ihmistä.

Iskujen uhrien joukossa on ainakin 11 maan kansalaisia, suomalaisia ei tiettävästi ole kuolonuhrien joukossa.

Espanjalaisten lisäksi pommit tappoi muun muassa 11 Etelä-Amerikasta kotoisin olevaa ihmistä, kaksi puolalaista ja yhden ranskalaisen. Asiasta ilmoitti Espanjan pääministeri Jose Maria Aznar tiedotustilaisuudessa. Aznar totesi samalla, ettei mitään tutkimuslinjaa ole vielä suljettu pois.

Baskien autonomisen alueen presidentin Juan Jose Ibarretxen mukaan Madridin eilisten pommi-iskujen tekijästä on edelleenkin suuri epävarmuus.

Madridissa löydetty vielä yksi pommi

Madridista löytyi vielä aamulla yksi pommi eilisen terrori-iskun jäljiltä. Radiolähteiden mukaan pommi löytyi matkalaukkupinosta, joka oli kasattu poliisiasemalle terrori-iskujen jälkeen.

Laukussa olleen pommin paljasti matkapuhelin soiminen. Soitto oli todennäköisesti tarkoitettu pommin kaukolaukaisemiseksi, mutta laukaisumekanismi petti.

Israelilainen asiantuntijaryhmä tunnistamaan pommi-iskun uhreja

Israelilainen oikeuslääketieteen asiantuntijaryhmä on lähdössä Madridiin auttamaan espanjalaisia patologeja uhrien tunnistamisessa. Kolme espanjaa puhuvaa patologia lähtee matkaan Espanjan viranomaisten pyynnöstä heti, kun Israelin ulkoministeriö saanut valmistelut tehtyä.

-Ryhmä koostuu kokeneista henkilöstä, jotka ovat tunnistaneet useiden vuosien ajan Israelissa tapahtuneiden pommi-iskujen uhreja, kertoo oikeuslääketieteellinen johtaja Yehuda Hiss Tel Avivista.

Espanjassa hiljaisia mielenosoituksia

Miljoonat espanjalaiset lähtivät kaduille osoittamaan mieltään terrorismia vastaan ympäri maata tänään illalla. Pelkästään pääkaupungissa Madridissa mielenosoituskulkueessa oli poliisin arvion mukaan kaksi miljoonaa ihmistä.

Espanjan pääministeri Jose Maria Aznar, kruununprinssi Felipe sekä prinsessat Elena ja Christina osallistuivat mielenosoitukseen Madridissa. Myös EU:n komission puheenjohtaja Romano Prodi, EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana sekä Italian, Ranskan, Saksan, Belgian ja Ruotsin pääministerit osallistuivat marssiin. Suomea edusti Suomen Espanjan-suurlähettiläs Charles Murto.

Rankkaa sadetta uhmanneet mielenosoittajat kantoivat Madridissa terrorismin vastaisia kylttejä sekä huusivat "murhaajat, murhaajat" ja "pelkurit". Joillakin oli myös kylttejä, joissa vaadittiin kuolemaa terroristeille.

Kolmen kilometrin mittainen sateenvarjojen meri kiemurteli kaupungin kaduilla ja tukki Madridin liikenteen, ja autoista muodostui jopa 30 kilometrin mittaisia jonoja. Kaupat ja ravintolat olivat sulkeneet ovensa, jotta niiden työntekijät pääsisivät osallistumaan marssille.

Myös muissa Espanjan kaupungeissa oli valtavia mielenosoituskulkueita. Mielenosoitusten uskotaan olleen suurin koskaan Espanjassa nähty mielenilmaus.

(MTV3-AFP-STT-DPA-Reuters)

Lue lisää Madridin pommi-iskusta

(Kymmenen uutiset 12.03.2004)

Brittiasiantuntija pitää mahdollisena, että iskujen takana on Al-Qaida. Hän toivoo, että EU:ssa pohdittaisiin nyt tarkemmin Naton roolia.
(Seitsemän uutiset 12.03.2004)


Ulkoasiainneuvos Iivo Salmi pitää al-Qaidaa todennäköisempänä Madridin iskujen tekijänä kuin baskijärjestö ETA:a.

(Huomenta Suomi 12.03.2004)

Lue myös:

    Uusimmat