Estrada asetti aikarajan panttivankineuvotteluille

Filippiinien presidentti Joseph Estrada on asettanut aikarajan virkamiehille, joiden on määrä neuvotella Abu Sayyaf -sissien kanssa näiden pitämien panttivankien vapauttamisesta.

Vangit toivovat pikaista vapautusta

Presidentti Joseph Estrada toivoo, että jo seitsemättä viikkoa jatkuneessa panttivankikriisissä olisi ensi mannataihin mennessä tapahtunut ratkaisevaa edistystä. Estrada ei kuitenkaan kertonut, mitä hän tekisi, jos neuvottelijat eivät pysty pitämään annettua aikatavoitetta.

Abu Sayyaf -sissit ovat pitäneet pääsisäisestä lähtien panttivankeinaan 21 aasialaista ja eurooppalaista. Kaappaajat sieppasivat turistit Malesiasta, Sipadanin lomasaarelta. Panttivankien joukossa on kaksi suomalaismiestä. Filippiinien hallituksen asettamat neuvottelijat ovat tähän saakka saaneet vain kerran virallisen neuvotteluyhteyden sisseihin.

Filippiinien hallituksen neuvottelija sanoo, ettei hallitus suostu minkäänlaisiin myönnytyksiin Abu Sayyaf- sissijärjestön panttivankien vapauttamiseksi. Sissit ovat esittäneet panttivankien vapauttamiseksi erilaisia vaatimuksia, joista suurin osa edellyttää autonomian asemassa olevan muslimialueen täydellistä itsenäistymistä.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat