Estonian visiiri yhä matkalla

Viisi vuotta sitten uponneen Estonia-aluksen keulavisiiri etsii edelleen lopullista sijoituspaikkaansa.

estonia

Hangosta lähtenyt visiiri on tällä hetkellä Ruotsin rannikolla saariston suojassa odottamassa seuraavaa määränpäätään. Visiiriä lähdettiin kuljettamaan Hangosta reilu viikko sitten. Kuljetus kohtasi vaikeuksia alusta lähtien. Tukholman merimuseolle luovutettu visiiri oli alun perin tarkoitus kuljettaa Muskön laivastotukikohtaan vaasalaishinaaja Lennen voimin.

Ongelma syntyi, kun satamalaiturille alettiin nostaa visiiriä, jonka kokonaispaino ylitti 70 tonnia. Laivaston nosturien voima riitti vain 56 tonniin. Muskö sijoituspaikkana herätti myös ristiriitoja, koska se on Ruotsin merivoimille kuuluva strateginen kohde, jonka alueelle ei ulkopuolisilla ole asiaa.

Vaikka Estonian uhrien omaisille ja läheisille olikin saatu pysyväislupa vierailla muistomerkillä, päätettiin rantautumispaikkaa vielä kerran siirtää ja kuljettaa visiiri syysmyrskyn rauhoituttua Södertäljeen. Tästäkään ei kuitenkaan muodostu visiirin matkan pääteasemaa.

Merimuseo puhdistaa visiirin Södertäljessä vedestä ja öljyää sen, jotta ruoste ei pääse sitä vahingoittamaan. Tarkoitus on kuljettaa 18 metriä korkea ja yhdeksän metriä leveä visiiri myöhemmin Tukholmaan merimuseon alueelle näytteille. Lopulliseen paikkaansa se pääsee ilmeisesti vasta vuonna 2001.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat