Estonian sukellukset ovat päättyneet tältä päivältä

Autolautta Estonian hylyn sukellukset ovat päättyneet tältä päivältä. Sukelluksia ovat seuranneet lähistöltä Suomen ja Ruotsin merivartiostot. Suomen merivartiostosta arvellaan, että jos kuvaustahti on tämänpäiväinen, hylkyä tutkiva retkikunta saa työnsä päätökseen muutamassa päivässä. Amerikkalaismiljonääri Gregg Bemis haluaa todistaa oman salaliittoteoriansa Estonian uppoamisen syystä. Tähän mennessä hän ei ole esittänyt todisteita, mihin hänen näkemyksensä perustuvat.

One Eagle Itämerellä

One Eagle -aluksen miehistössä ei merivartioston mukaan ole Estonian hautarauhasopimuksen allekirjoittaneiden maiden kansalaisia. Estonia-sukellusryhmän johtaja Gregg Bemis luovutti Suomen ja Ruotsin merivartiostojen edustajille listan, jossa kerrottiin One Eaglen miehistön kansalaisuudet, mutta ei heidän nimiään. Kaikkiaan aluksella on 32 henkilöä.

Aluksella on lääkäri, mutta ei sukellusturvallisuuteen liittyviä painekammioita eikä sukelluskelloa. Laivan varustuksiin kuuluvat muun muassa kauko-ohjattava kamera- ja sukelluslaite sekä merenpohjan havainnointiin tarkoitettu viistokaikumittain. Bemisin One Eagle -alus aikoo ensin tutkia pohjan viistokaikumittaimella, sitten vedenalaisella kameralla ja lopulta sukeltamalla.

Sukellusten arvioidaan kestävän kaikkiaan kolme, neljä vuorokautta. Sukellukset suoritetaan käyttämällä seoskaasua, jonka sukeltajat vievät mukanaan säiliöissä. Sukeltajia on kaikkiaan seitsemän. Sukellukset kestävät kerrallaan pari, kolme tuntia.

Gregg Bemis saapui autolautan uppoamispaikalle aamulla seitsemän aikoihin.

Bemis, Gregg, amerikkalaismiljonääri, joka sukelsi Estoniaan


Amerikkalaismiljonääri väittää mm, että hylkyä käsiteltiin onnettomuuden jälkeen. Bemis sanoo , että aluksen keulaviisiiri räjäytettiin uppoamisen jälkeen. Bemis väittää omistavansa syvyydestä otetun valokuvan, jossa visiiri olisi vielä paikallaan. Heti Estonian uppoamisen jäkeen otetut kuvat kertovat kuitenkin, että visiiri oli irronnut jo uppoamishetkellä.

Ruotsalaisen päivälehden Dagens nyheter-lehden mukaan 73 prosenttia Estonian uhrien omaisista kannattaa uusia sukelluksia. Bemis onkin osallistunut omaisjärjestön seminaariin, ja epäilläänkin, että hän olisi saanut sieltä idean operaatioon.

Estonian hylyn yläpuolella Bemisin sukellusta vartioivat merivartioston laivat

Suomen rannikkovartiosto aikoo valvoa, tarkkailla ja tiedottaa tilanteesta. Muuta se ei juuri voikaan tehtä, sillä amerikkalainen Gregg Bemis ryhmineen voi sukeltaa kansainvälisillä vesillä olevaan Estonian hylkyyn. Vuonna 1995 säädetty Estoniaa koskeva hautarauhalaki ei koske amerikkalaisia. Merivartioalus Telkän päällikön, komentajakapteeni Markku Väisäsen mukaan viranomaisia kiinnostaa, nostetaanko Estoniasta mahdollisesti ylös jotain. Merivartiosto seuraa myös sukellusten määrää ja kuvaa toimintaa paikalla. Myös Ruotsin rannikkovartioston partiovene on paikan päällä.

Oikeusministeri Johannes Koskinen sanoi eilen MTV:n uutisille, että sukellus Estoniaan on eettisesti arveluttavaa, jos siihen liittyy taloudellisia pontimia ja esimerkiksi laajalevikkisen filmin tekeminen. Toisaalta voidaan saada lisätietoa uuden tekniikan avulla, sanoo Koskinen.


(MTV3-STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat