Estonia-onnettomuuden vakavuus paljastui suomalaisille tv-uutisista

Estonia-onnettomuus: Ylimääräiset uutiset 28.9.1994 klo 12 20:42

Uutinen matkustajalaivan uppoamisesta Suomen lähivesillä oli ensikuulemalta monen mielestä niin käsittämätön, että sitä ei voinut uskoa todeksi. Tilanteen vakavuus paljastui viimeistään siinä vaiheessa, kun onnettomuuskuvat nähtiin televisoissa. 

Autolautta Estonian uppoamisesta tulee kuluneeksi sunnuntaina 20 vuotta. Onnettomuus tapahtui keskiviikkona 28. syyskuuta vuonna 1994 kello yhden jälkeen yöllä, ja moni näki uutisen tapahtuneesta tv:stä heti herättyään.

MTV3-kanavan Huomenta Suomi oli vuonna 1994 Suomen ainoa aamu-tv-ohjelma. Sen ensimmäiset uutiset nähtiin kello 6. Myös lahden takana Virossa seurattiin turman uutisointia Suomen television kautta.

Syyksi epäiltiin aluksi lastin siirtymistä

Kun Huomenta Suomen työntekijät tulivat onnettomuusyönä töihin kello 3.30, toimitukseen oli tullut vasta lyhyt sähke aluksesta merihädässä. Ensitietoja onnettomuuspaikalta tihkui muutenkin vähitellen.

Huomenta Suomen ensimmäisissä uutisissa kerrottiin meripelastuskeskuksen saaneen hätäsanoman alukselta vähän ennen kello puoli kahta yöllä ja laivan uponneen viidessä minuutissa. Iso kysymys tuntui olevan, miten niin suuri alus voi kadota niin nopeasti.

Tuossa vaiheessa merestä oli pelastettu 25 ihmistä. Veden kerrottiin olevan 8–12-asteista.

Onnettomuuden syystä ei vielä aamuvarhaisella ollut varmuutta, mutta laivan lastin epäiltiin siirtynyneen myrskyssä ja aiheuttaneen kaatumisen. 

Estonia-raportin jälkeen aamun uutisissa siirryttiin muihin aiheisiin.

Pelastuneen haastattelu keskeytettiin

Puoliltapäivin kuva tapahtuman kokoluokasta ja muun muassa laivan henkilömäärästä alkoi hahmottua tarkemmin. Turussa toimittaja Kari Lumikero ehti haastatatella jo turmassa pelastuneitakin, kunnes sairaalan henkilökunta keskeytti haastattelun.

Ensimmäiset helikopterikuvat myrskyävältä mereltä nähtiin iltapäivän myöhemmissä lähetyksissä. Tunnelmat alkoivat olla entistä lohduttomammat. Pelastuslautat olivat hajaantuneet yön ja päivän aikana myrskyssä useiden neliökilometrien alueelle. Niiltä ei löytynyt enää elossa olevia ihmisiä.

Estonia-onnettomuus: Ylimääräiset uutiset 28.9.1994 klo 15 17:29

Estonia-onnettomuus: Ylimääräiset uutiset 28.9.1994 klo 17.30 9:56

Illalla Estonia-uutinen oli levinnyt kaikkialle maailmaan

Iltauutisiin mennessä taivaan pimettyä pelastustyöt alkoivat hiljetä, ja uutisissa alettiin keskittyä aiempaa enemmän onnettomuuden syyn pohtimiseen.

Päivän päättyessä uutinen Estonian uppoamisesta oli levinnyt uutistoimistojen kautta eri puolille maailmaa.

Estonialla oli onnettomuushetkellä kaikkiaan 989 ihmistä. Heistä 137 pelastui. Turmassa kuoli eniten ruotsalaisia ja virolaisia. Suomalaisia onnettomuudessa kuoli yhteensä 10. Kolme suomalaista pelastui. Onnettomuuden syyksi paljastui aluksen keulavisiirin pettäminen myrskyssä.

Lue myös:

    Uusimmat