Estonia-komission ruotsalaisjäsen erosi

Estonia-autolautan onnettomuutta tutkivan komission ruotsalaisjäsen Olof Forssberg ilmoitti eroavansa sen jälkeen kun hän oli myöntänyt valehdelleensa Estoniaan liittyneestä kirjeestä. Kirje sisälsi tietoja siitä, miksi Estonia ja muut samanlaiset lautat rakennettiin virheellisellä tavalla.

Forssberg toimi kansainvälisen komission ruotsalaisen ryhmän puheenjohtajana. Hän erosi myös Ruotsin suuronnettomuuksien tutkijalautakunnan johtajan tehtävistä. Päätös erosta tehtiin sen jälkeen kun Forssberg oli päivän kuluessa neuvotellut liikenneministeri Ines Uusmanin kanssa. Komission työ on loppuvaiheessa, mutta Uusman ei ollut vielä valmis sanomaan, mitä seurauksia Forssbergin valheella voi olla.

Olof Forssberg myönsi tänään valehdelleensa Ruotsin radion Eko-ohjelman toimittajalle komissiolle lähetetystä asiakirjasta, joka sisälsi tietoja siitä, miksi Estonia ja muut vastaavat lautat rakennettiin virheellisellä tavalla.

Forssberg oli sanonut toimittajalle, ettei hän ollut koskaan saanut kyseistä kirjettä. Hän oli myös pyytänyt lähettäjää toimittamaan kirjeen itselleen toisen kerran, jotta näyttäisi siltä, ettei hän ollut alun perin sitä saanutkaan. Forssberg on soittanut toimittajalle ja pyytänyt tekoaan anteeksi.
-En ymmärrä, miksi olen valehdellut ja häpeän sitä, hän sanoi.

Lehtola: ruotsalaiset ylireagoivat

Estonia-tutkimuskomission suomalaisjäsen Kari Lehtola pitää ruotsalaisen kollegansa Olof Forssbergin eroon johtanutta jupakkaa ylireagointina. Lehtolan mukaan tapaus "heittää ikävän varjon" koko komission työn ylle.

Tutkimuskomission raportin valmistumiseen Forssbergin ero ei Lehtolan mukaan juuri vaikuta. Työ on loppusuoralla ja noin 70 prosenttia raportin tekstistä on kirjoitettuna.
-Tilanne on hyvin valitettava. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ruotsalaiset ovat tässä asiassa ylireagoineet, sanoo Lehtola.

Lehtolan mukaan Forssbergin eroon johtanut kirje on Ruotsin merenkulkuhallituksen asiakirja, joka on alun perin laadittu vuonna 1959. Estonia rakennettiin vuonna 1979.
-En osaa sanoa, millä tavoin tämä asiakirja on vaikuttanut siihen, miten Estonia rakennettiin. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että sen sisältämä informaatio on komission tiedossa, arvioi Lehtola.
-Lisäksi on täysin mahdollista, että Forssberg ei Eko-ohjelman toimittajan kysyessä muistanut suoralta kädeltä onko teksti hänellä vai ei. Tutkimuskomissio saa hyvin paljon postia, hän huomauttaa.

Olof Forssbergin eron jälkeen Ruotsin tutkimusryhmästä on jäljellä enää Hans Rosengren. Ryhmän kolmas jäsen Börje Stenström menehtyi helmikuussa.
(STT-TT)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat