Essayah avioliittolaista: Angela Merkelkin uskoo perinteiseen avioliittoon

Neljän puolueen presidenttiehdokkaat aloittivat väittelynsä SuomiAreenassa ja kaipasivat mukaan etenkin presidentti Sauli Niinistöä. Väittelyihin odotetaan syksyllä mukaan myös SDP:n ja kristillisdemokraattien ehdokkaita, jotka nimetään elo-syyskuussa.

Sari Essayahin mukaan kristillisdemokraateilla on presidentinvaaleissa kolme vaihtoehtoa: nimetä oma ehdokas, lähteä tukemaan istuvaa presidenttiä Sauli Niinistöä tai ei ohjeisteta kannattajia millään tavalla.

–  Oma ehdokas takaisi sen, että ollaan mukana keskusteluissa ja päästään esittämään omia vaihtoehtoja. Viime vaaleissa moni näkyvä kristillisdemokraatti oli mukana Niinistön kampanjassa. Sekin on yksi vaihtoehto mutta kaikki nämä kysymykset ovat vielä auki. Omaa rooliani tai mahdollista ehdokkuuttani en lähde spekuloimaan, koska haluan jättää asian elokuun puoluekokoukseen, Essayah sanoo.

KD osallistui edellisen puheenjohtajan, Päivi Räsäsen, kaudella vahvasti avioliittolain kaltaisiin arvokeskusteluihin. Essayah sanoo olevansa itsekin aktiivinen arvoihin liittyvissä keskusteluissa. Hän korostaa, että monen talouslinjauksen taustalla on arvovalintoja.

– Esimerkiksi se, miten perheissä voidaan yhdistää lasten hoitamisen ja työn, on erittäin tärkeä arvokysymys.

Avioliittolaki on hyväksytty ja sen kanssa myös KD:ssa aiotaan elää.

– Nykyinen eduskunta on lain hyväksynyt ja puolueena olemme aina tyytyneet demokraattiseen päätökseen. On kuitenkin hyvä tietää, että tätä keskustelua käydään eri puolilla Eurooppaa. Esimerkiksi Saksan liittokansleri Angela Merkel on linjannut, että hän pitää avioliittoa miehen ja naisen välisenä ja äänesti perinteisen avioliittokäsityksen puolesta.

Eutanasia on noussut meillä keskusteluun lakialoitteen takia. Aloitteessa toivotaan eutanasian laillistamista. Essayah toivoo, että keskustelu kääntyisi hyvään saattohoitoon.

– Toivon, että saattohoitoa kehitetään. Kyse on siitä, miten voidaan vastata ihmisten hätään, miten ihmisistä pidetään hyvää huolta ja varmistetaan kipujen lievittäminen. Monissa maissa ratkaisu eutanasia-asiaan on löytynyt juuri saattohoidon kehittämisestä.

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat