ESS: Peitepoliisista kerrottava rikollisille

Rikolliset saavat vastaisuudessa tietää jälkikäteen soluttautumisesta eli heidän lähipiirissään olleesta poliisin vakoojasta.

Etelä-Suomen Sanomien mukaan jo hyväksytty pakkokeinolain muutos velvoittaa viranomaiset kertomaan epäillyille, että peitepoliisi on hankkinut heistä tietoja.

Vielä ei ole kuitenkaan selvää, pitääkö peitetoiminnan kohteille myös kertoa, mitä tietoja heistä saatiin. Lisäksi ilmoitusvelvollisuuteen sallitaan poikkeuksia, koska lain mukaan ilmoitus tulee pääsääntöisesti antaa.

Valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koivisto arvioi uudistuksen ongelmalliseksi. Hän katsoo, että ilmoitusvelvollisuus lisää peitepoliisien paljastumisriskiä, mikä olisi heille vaarallista.

Uudistus voimaan vuonna 2014

Kolmen vuoden päästä voimaan astuva lainmuutos rajaa peitetoiminnan vain järjestäytyneeseen, ammattimaiseen ja jatkuvaan rikollisuuteen.

Asiantuntijat tulkitsevat, ettei peitetoiminnalla voi vastaisuudessa selvittää yksittäisiä tekoja, joita tapot ja murhat enimmäkseen ovat.

Peitetoiminta on ollut esillä julkisuudessa viime aikoina Ulvilan murhajutun yhteydessä. Poliisi solutti oman miehensä murhasta syytetyn Anneli Auerin miesystäväksi.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat