ESS:n kysely: Kiviniemestä uusi pääministeri

Mari Kiviniemi ja Timo Laaninen ovat nousemassa keskustan seuraavaksi puheenjohtajaksi ja puoluesihteeriksi, kertoo Etelä-Suomen Sanomien teettämä ovensuukysely. Kyselyyn vastasi yli 320 puoluekokousedustajaa.

Kiviniemi sai edustajilta 160 ääntä, mikä on lähes yhtä paljon kuin kaikkien muiden ehdokkaiden äänet yhteensä. Kiviniemi olisi siis nousemassa Suomen historian toiseksi naispääministeriksi.

Laaninen puolestaan keräsi 220 äänen saaliin, kun istuvan puoluesihteerin Jarmo Korhosen äänet jäivät alle sataan.

Aiemmissa kyselyissä Kiviniemi on päihittänyt Mauri Pekkarisen varsin niukasti, mutta ESS:n kyselyyn vastasivat vain keskustan johdosta päättämässä olevat kokousedustajat.

Edustajia haastateltiin kokouspaikalla vaalien aattona. Eilis-iltaan mennessä Lahteen oli saapunut noin 1300 puoluekokousedustajaa.

Kyselyn teki lahtelaisten opiskelijoiden Ceco-osuuskunta Etelä-Suomen Sanomien johdolla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat