Espoossa päivystää oma lastensuojelun Team Ahma: "Oli väärin, että ihmiset joutuivat odottamaan tapaamista jopa kuukauden"

Team Ahma on lastensuojelun iskuryhmä 2:10

Espoon keskuksen lastensuojelussa kulunut vuosi on ollut kiireinen. Lastensuojeluilmoituksia tulee viikoittain yleensä 30–40, kiireisimpinä viikkoina 50–60. Yhteensä koko kaupungin neljällä lastensuojelualueella ilmoituksia on tänä vuonna tullut 7 172, mikä on 14 prosenttia enemmän kuin vuonna 2016.

Espoon keskuksessa on hieman yli puolitoista vuotta ollut käytössä Ahma-toimintamalli, jonka myötä kaikki lastensuojeluilmoitukset on käsitelty seitsemän työpäivän sisällä ja palvelutarpeen arvioinnit puolestaan on tehty kolmen kuukauden sisällä.

Tiepalvelumiehistä kertovan televisiosarja Team Ahman mukaan nimetty malli sai alkunsa sosiaalityöntekijä Outi Timosen ideasta, ja Espoon keskuksen lastensuojelun työntekijät kehittivät sen yhdessä.

– Meistä oli väärin, että ihmiset joutuivat odottamaan sosiaalityöntekijän tapaamista joskus jopa kuukauden. Tilanteet kriisiytyivät ja pienemmistä asioista kehittyi paljon isompia, sanoo Espoon keskuksen johtava sosiaalityöntekijä Riina Mattila.

Mattilan mukaan malli on parantanut Espoon keskuksen lastensuojelussa työhyvinvointia. Sosiaalityöntekijä Jaana Ryynänen on samaa mieltä. Hänen mukaansa malli on toimiva niin työntekijän kuin asiakkaankin kannalta.

– Ennen Ahmaa yksi työntekijä päivysti yhden päivän ajan, ja vuoro vaihtui päivittäin. Nyt neljä työntekijää päivystää viikon verran, ja käsittelemme kaikki ilmoitukset välittömästi, kun ne tulevat. Tämä tarkoittaa sitä, että ne ihmiset, jotka ottavat ilmoituksen vastaan, myös jatkavat asiakkaan kanssa.

Neljän työntekijän tiimi koostuu kolmesta sosiaalityöntekijästä ja yhdestä ohjaajasta. 

Keväällä Ahma-malli otettiin käyttöön koko Espoossa, ja se myös voitti sosiaalialan Hyvä käytäntö -palkinnon. Malliin on tultu tutustumaan muista kunnista ympäri Suomen, ja se on herättänyt kiinnostusta kansainvälisestikin.

Mallia on hyödynnetty myös muilla aloilla kuten aikuissosiaalityössä ja vammaispalveluissa.

– Ahma ei maksa mitään. Se kehitettiin omana työnä, ja siihen ei ole käytetty mitään lisäresursseja, Mattila toteaa. 

Lue myös:

    Uusimmat