Espoon sieppaus poliisille yhä mysteeri

Espoossa marraskuun loppupuolella sattunut miehen sieppaus on yhä mysteeri. Tutkinnanjohtaja Rauli Salosen mukaan tapauksen tutkinta on edennyt takkuisesti.

– Meillä ei ole edelleenkään juttuun epäiltyjä. Kahta tavoitellaan, mutta heidän henkilöllisyydestään ei ole tietoa, Salonen kertoi.

Espoolaismiehen kertoman mukaan hänet siepattiin kotipihaltaan autoon perjantaina 25. marraskuuta ja autokyydin aikana hänen kotoaan vietiin suuri määrä omaisuutta. Samalla anastettiin miehen Ford Ranger -merkkinen pick-up. Auto on löytynyt Espoosta.

Mies ei ole osannut kertoa sieppaajistaan juuri mitään.

– Tässä on hyvin monia tutkintahaaroja. Ei ole viitteitä, että olisi kysymys ulkomaalaisista.

Salonen kertoo, että miestä oli ajelutettu tunteja, jonka jälkeen hänet oli jätetty kyydistä. Väkivaltaa sieppauksen aikana ei käytetty.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat