Espoon räjähdys: Yhtiö selvittelee onnettomuuden syytä

Eilistä Matinkylän työmaan räjähdysonnettomuutta selvitellään parhaillaan. Räjäytystyötä tehneen Peab Oy:n turvallisuuspäällikkö Marko Kilpeläinen toivoo, että vastauksia onnettomuuden syntyyn saataisiin pian.

Tällä hetkellä Peab Oy on pyytänyt työmaalla olleilta urakoitsijoilta selvitykset. Selvitysten valmistuttua yhtiö päättää mahdollisista jatkotoimenpiteistä. Kilpeläisen mukaan lisätietoja saataneen parin päivän kuluessa.

Räjäytystyömaalta oli jäänyt tekemättä kenttäkohtainen räjäytyssuunnitelma. Yleiset suunnitelmat oli kuitenkin tehty.

– Vielä ei ole tietoa siitä, aiheuttiko onnettomuuden kenties puutteellinen peittäminen, vai oliko louhittavassa kohdassa kalliosiirtymää niin, että peitteet olisivat kenties siirtyneet pois paikoiltaan, Kilpeläinen kertoo.

Kunhan vahinkojen suuruus selviää, ruvetaan hakemaan korvauksia. Kilpeläisen mukaan korvauksia lähdetään ensisijaisesti hakemaan urakoitsijan vakuutuksesta.

– Jos onnettomuus on johtunut merkittävistä puutteista työmaalla, niin sitten asiaa arvioidaan erikseen. Tällä yhdellä dokumentin tekemättä jättämisellä ei välttämättä ole suurta syy-yhteyttä tapahtumaan. Jos merkittäviä puutteita ei ilmene, käsitykseni mukaan vakuutukset korvaavat nämä vahingot.

Lue myös:

    Uusimmat