Espoon lapsisurmat järkyttävät perheen tuntevia ympäri Suomea

Espoon Suvelan surmasta epäillyn äidin ja perheen tunteneet ihmiset ovat järkyttyneitä ja ihmeissään tapahtuneesta.

Espoon Suvelassa maanantaina paljastunut kolmen lapsen surma on järkyttänyt perheen tunteneita ja tienneitä ihmisiä ympäri Suomen. Myös monelle surma-alueen asukkaalle alle 2-vuotiaan pojan ja 8-vuotiaiden tyttöjen kuolema on ollut shokki, samoin kuin äidin epäileminen henkirikoksista.

-Ei hyvänen aika, kauheaa, lakimies Ville Hoikkala huudahti keskiviikkona STT:lle.

Hän on avustanut samaista naista pariskunnan lapsia koskevassa huoltajuuskiistassa, joka on edennyt hovioikeuteen.

-Kyseisen rouvan kanssa olen tehnyt aika paljon töitä tämän (huoltajuus-) asian ympärillä ja yrittänyt auttaa.

Hoikkala ei halua ottaa kantaa naista koskeviin asioihin. Hänen mukaansa tiedot ovat asiakassalaisuuksia. Kukaan ei ole ollut häneen yhteydessä Suvelan perhetragedian tiimoilta.

-En sitten tiedä, kenet valitsee lakimiehekseen.

Myös perheen kanssa tekemisissä ollut seurakuntapastori on vaitonainen. Hän sanoo, ettei poliisi ole ainakaan vielä ottanut yhteyttä. Pastori myöntää, että tapaus oli järkytys.

-Kyllä se oli.

-Vaitiolovelvollisuuden takia en voi antaa mitään tietoa.

Lasten huoltoa koskeva riita hovioikeudessa

Pienen pojan ja kaksostyttöjen huoltoa koskeva riitajuttu, jossa Hoikkala toimi avustajana, tuli vireille käräjäoikeuteen viime vuonna. Keväällä oikeus määräsi lapset yhteishuoltoon. Äiti vaati ensisijaisesti, että kolmen lapsen huoltajuus määrättäisiin yksin hänelle. Isä vaati lapsia itselleen.

Vanhemmat avioituivat vuonna 1998 ja heille myönnettiin avioero viime vuonna. Erillään pariskunta oli elänyt toissa vuodesta lähtien.

Isä pelkäsi, että äiti vie lapset tuntemattomaan paikkaan, mahdollisesti kotimaahansa Taiwaniin. Äiti toi halunsa muuttaa pois Suomesta esille oikeudessa.

Isän oikeuteen toimittamassa hakemuksessa todettiin, että äidin väkivaltaisuuden vuoksi perhe on joutunut lastensuojelun asiakkaaksi jo useita vuosia sitten.

-Lapset ovat kertoneet turvakodin psykologille ja päiväkodin hoitajille pelkäävänsä väkivaltaa. Väkivalta on tähän saakka ollut äidin isään kohdistamaa. Tytöt ovat joutuneet näkemään äidin väkivaltaista käyttäytymistä. Lapset ovat isälle kertoneet pelkäävänsä äitiään, isän hakemuksessa sanotaan.

Oikeudenkäynnin kuluessa kävi ilmi, että vanhempien välit olivat huonot eikä heidän välillään ollut toimivaa keskusteluyhteyttä.

Käräjäoikeus kuitenkin katsoi sosiaaliviranomaisten selvitysten perusteella, että molemmilla vanhemmilla oli toimiva ja lämmin suhde erikseen lasten kanssa eikä vanhempien kyvystä huolehtia erillään lapsista ollut huolta.

Kuolinsyy varmistuu, kun tutkimustulokset tulevat

Tytöt jäivät isänsä luokse ja poika pysyi äidin hoteissa. Käräjäoikeuden päätöksessä tytöille annettiin oli oikeus tavata äitiään joka kuukausi tiettynä viikonloppuna torstai-illasta maanantai-iltaan. Sama järjestely oli pojan ja isän välillä.

Tämän viikon maanantaina isä oli tulossa hakemaan lapsia pois vierailulta äidin luota, mutta murhenäytelmä muutti suunnitelmat.

Henkirikosten tutkinta jatkui keskiviikkona kuulusteluilla ja teknisellä tutkinnalla. Poliisilla on torstaihin puoleen päivään asti aikaa esittää lasten äitiä vangittavaksi.

Tapahtumakokonaisuus rakentuu pala palalta, mutta valmis se on vasta kun esitutkintakin on valmis.

-Vasta sitten voidaan puhua oikeastaan kaikesta. Yksittäisinä asioina näitä ei voi kommentoida. Eli kuolinsyystä, tekotavasta tai motiivista ei voi vielä kertoa mitään, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Kaski totesi.

Ilta-Sanomat uutisoi, että lasten kuolinsyyksi epäillään myrkyttämistä, mutta näin ei välttämättä ole. Kuolinsyy varmistuu, kun oikeuslääketieteelliset tutkimustulokset valmistuvat.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat