Espoon huoltamoampumisen motiivi selvisi: Raju riita veloista

Poliisi on edistynyt Espoon Leppävaaran helmikuisen huoltamoampumistapauksen selvittämisessä.

Tutkinnanjohtaja Rauli Salosen mukaan kaksi miestä oli sopinut tapaamisen Shellin pihalle, jossa heidän aikomuksenaan oli puida vanhoja kaunoja. Kyseessä oli romanien välien selvittely.

– Heillä on ollut monia kaunoja. Riitaa on ollut esimerkiksi veloista, Salonen kertoo MTV3 Uutisille.

Miehet olivat kummatkin varautuneet tapaamiseen luvattomilla käsiaseilla, mutta ennen tapaamista heillä ei ollut poliisin arvion mukaan aikomusta ampua.

Poliisin epäilyksen mukaan noin 30-vuotias mies aloitti ampuminen Shellin pihalla, johon noin 50-vuotias mies vastasi myös laukauksilla. Nuorempi mies on yhä vangittuna murhan yrityksestä, sen sijaan vanhempi mies on vapautettu tutkintavankeudesta.

– Meidän arvion mukaan ampumisen aloitti nuorempi mies, mihin vanhempi vastasi ampumalla ikään kuin puolustukseksi. Sen takia noin 50-vuotiasta miestä ei ollut syytä pitää enää vangittuna, eikä epäiltynä murhan yrityksestä, Salonen kertoo MTV3 Uutisille.

Kumpaakin miestä epäillään vaaran aiheuttamisesta sekä ampuma-aserikkomuksesta. Miesten tulilinjalle joutui yksi sivullinen henkilö. Miehet ampuivat laittomilla käsiaseilla yhteensä kymmenkunta laukausta.

– Henkilö oli autossa täysin sattumalta. Autoon osui laukauksia, muttei onneksi henkilöön, Salonen toteaa.

Ampumavälikohtaus sattui 12. helmikuuta iltapäivällä. Poliisilla on kuulematta vielä ainakin yksi todistaja. Tämän lisäksi poliisi odottaa vielä teknisen tutkinnan lausuntoja. Syytteennoston määräaika on 5. kesäkuuta.

Lue myös:

    Uusimmat