Espoo käynnistänyt harvinaisen selvityksen dementikon kotiuttamisesta – "Järjestelmässä voi olla katve"

Espoon kaupungin vanhustenpalvelujen johtaja Matti Lyytikäinen tietää tulipalossa kuolleen iäkkään dementikon tapauksen, sillä mies oli Espoon kaupungin palvelujen piirissä.

Lyytikäinen ei voi ottaa kantaa yksittäiseen tapaukseen, mutta sanoo, että asiassa on käynnistetty sisäinen tutkinta. 

– Tällainen on todella valitettavaa. Olemme käynnistäneet matalalla kynnyksellä sisäisen selvityksen asiassa eli ketään syyllistämättä tutkimme tilanteen ja sen, miten on toimittu. Tämä tehdään siksi, että jatkossa voisimme estää vakavat tilanteet ja löytää mahdolliset katveet meidän toiminnastamme, Matti Lyytikäinen perustelee.  

Lyytikäisen mielestä tapauksessa ei ole kyse säästöistä vanhustenhoidossa. Espooossa ei ole tilanpuutetta tai vanhuspaikkojen vähyyttä. Kaupungissa on vanhusten pitkäaikaispaikkoja tällä hetkellä vajaat 1400. Lyhyitä hoitojaksoja voidaan tarjota 60-70 vanhukselle. Kriisipaikkoja löytyy aina myös muutamia. 

– Viime vuonnakin Espooseen valmistui kaksi uutta yksityistä hoivakotia, joista kaupunki hankkii paikkoja. Kyse on yleisellä tasolla siitä, kohtaako yksittäinen tarve sen tarjolla olevan palvelun. Nämä vanhusten hoitotarvearvioinnit ovat aina yksilöllisiä arviointeja ja ratkaisuja, joissa huomioidaan monia asioita.

"Kriisipaikkojakin tarjolla"

Lyytikäisen mukaan Espoon kaupungilla on tarjota myös niin sanottuja kriisipaikkoja hoitoa tarvitseville.

– Ne ovat sellaisia tilanteita varten, että on pakko löytää joku paikka vanhukselle, eikä kotiin voi lähettää. En tunne tämän vanhuksen tilannetta, enkä voi tietää, miksi kriisipaikkaa ei tarjottu, Lyytikäinen toteaa. 

Lyytikäisen mielestä jälkikäteen on aina helppo sanoa, mitä olisi pitänyt tehdä.

– Kuitenkin nämä tapaukset ovat aina ammattilaisten arvioinnin tuloksia. Nämä ovat myös inhimillisiä ratkaisuja, Lyytikäinen muistuttaa. 

Sisäisen tutkinnan käynnistäminen jonkin hoitomenettelyn takia on melko harvinaista sosiaali- ja terveystoimessa Suomessa. Niitä on vireillä muutamia vuodessa.  

– Tässä tapauksessa koko asia tutkitaan, koska seuraamus on ollut niin vakava, Lyytikäinen sanoo. 

Lue myös:

    Uusimmat