Espanjassa ympäristökatastrofi

Yli viisi miljoonaa kuutiota myrkyllistä jätevettä on valunut jokeen Etelä-Espanjassa. Jätevesi uhkasi tuhansien peltohehtaareiden lisäksi Donanan kuuluisaa kansallispuistoa.

Espanjan viranomaiset näyttivät tänään onnistuneen ponnistuksissaan pelastaa maan eteläosassa sijaitseva arvokas kansallispuisto saastetuholta. Pitkän aikavälin ympäristövaurioita voidaan kuitenkin vain arvailla. Ympäristöministeri Isabel Tocinon mukaan Guadiamarjoen yläjuoksulle päässeet rikkikiisukaivoksen jätevedet oli onnistuttu ohjaamaan Donanan kansallispuiston ohi. Hapan myrkkyvesi virtaa nyt tilapäisiä kanavia pitkin suurempaan Guadalquivirjokeen, ja siitä edelleen Atlantin valtamereen.

Arviolta viisi miljoonaa kuutiota jätevettä purkautui Guadiamariin lauantain vastaisena yönä, kun joen varrella sijainneen kaivoksen jätevesiallas murtui. Jätevesi on myrkyllistä ja sisältää paljon raskasmetalleja.

Espanjan ympäristöministeriö harkitsee syytetoimia Los Frailesin kaivoksen omistavaa kanadalais-ruotsalaista Boliden-yhtiötä vastaan. Ympäristöjärjestöjen mukaan onnettomuus oli kuitenkin odotettavissa.
-On käsittämätöntä, kuinka ympäristöministeriö salli jätevesialtaan olemassaolon sellaisen joen kuten Guadiamarin varrella, joka on elintärkeä Donanan kosteikoille ja paikalliselle taloudelle, Espanjan luonnonsuojeluliitto ihmetteli lausunnossaan.

Ihmisen uhkaama lintuparatiisi

Vaikka 75 000 hehtaarin kokoisen Donanan kansallispuiston pääosa näyttää säästyvät tuholta, ehti jätevesi kitkeä elämän parinkymmenen kilometrin matkalta Guadiamarjokea. Alustavien arvioiden mukaan tuhansia hehtaareja jokea reunustavaa viljelysmaata on saastunut.

Joen varrella olevien kaupunkien johtajat varoittivatkin asukkaita juomasta kaivovettä. Myös karja kehotettiin pitämään navetoissa. Kuluu ilmeisesti kymmeniä vuosia ennen kuin veden happamuustaso Guadiamarissa palaa normaaliksi. Guadiamar on Donanan kansallispuiston tärkein makean veden lähde.

Puisto itsessään on Euroopan tärkeimpiä lintualueita. Kymmenettuhannet muuttolinnut levähtävät siellä matkallaan pohjoisempaan Eurooppaan tai Afrikkaan. Alueella talvehtii tai lisääntyy yli 250 lintulajia. Donanassa asustavat myös Euroopan toistaiseksi viimeiset flamingot.

Viikonvaihteen myrkkyvuoto ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta kun arvokas luontoparatiisi joutuu ihmisen uhkaamaksi. Ympäristönsuojelijoiden mukaan saasteet, asutuksen lisääntyminen ja maatalouden kemikaalit ovat vaivanneet Donanaa jo pitkään. Eikä vaara ole ohi nytkään. Myrkkyvesien pelätään löytävän tiensä joesta pohjaveteen ja sieltä vähitellen kansallispuiston eläimiin ja kasveihin.
(STT-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat