Espanjassa varaudutaan mielenosoituksiin

Espanjassa valmistaudutaan suuriin mielenosoituksiin baskien separatistijärjestö ETAn iskujen vuoksi.

Tammikuussa ETAa vastaan järjestettiin suurmielenosoitus Madridissa

Hiljaisia keskipäivän jumalanpalveluksia vietetään kaupungintalojen edustoilla läpi maan. Lisäksi illaksi on suunniteltu mielenosoituksia Madridiin ja Malagaan.

ETA on viikon sisällä tehnyt kaksi pommi-iskua ja yhden murhan. Lauantaina Espanjan hallituspuoluetta PP:tä edustanut kaupunginvaltuutettu ammuttiin kuoliaaksi Malagassa. Eilisessä autopommin räjähdyksessä Agredassa loukkaantui yksi ihminen. Keskiviikkona Madridin keskustassa loukkaantui yhdeksän ihmistä autopommin räjähdyksessä.

ETA ei ole vielä tunnustautunut vastuulliseksi viime viikon iskuihin. Yleensä järjestö tunnustaa tekonsa vasta viikkojen päästä.

ETA lopetti 14-kuukautisen tulitaukonsa joulukuussa taistelussaan itsenäisen baskivaltion puolesta. Tänä vuonna jokainen ETAn tekemä murha on kerännyt tuhansia mielenosoittajia Espanjan kaduille. Tähän mennessä terroristijärjestön 32-vuotinen taistelu on vaatinut yli 800 kuolonuhria.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat