Espanjassa ETAn vastaisia mielenosoituksia

Espanjalaiset ovat osoittaneet mieltään eri puolilla maata baskien separatistijärjestön Etan väkivaltaa vastaan.

Eta on viikon sisällä tehnyt kaksi pommi-iskua ja yhden murhan. Tarkkailijoiden mukaan Eta pyrkii tukialueensa, Pohjois-Espanjan, ulkopuolella käymällään terrorikampanjallaan pakottamaan pääministeri José Maria Aznarin neuvottelemaan baskivaltion perustamisesta. Hallitus ei aio suostua tähän.

Hiljaisia hetkiä vietettiin keskipäivällä kaupungintalojen edustoilla läpi mm. Madridissa, Malagassa ja monissa muissa suurissa kaupungeissa järjestettiin lisäksi mielenosoituksia. Madridin keskustassa loukkaantui keskiviikkona yhdeksän ihmistä autopommin räjähdyksessä.

Lauantai-iltana ammuttiin Espanjan hallituspuoluetta PP:tä edustanut kaupunginvaltuutettu vaimonsa ja

ETA:n aktiivijäseniä

tyttärensä edessä Malagassa Etelä-Espanjassa. Hän oli kuudes henkilö, jonka murhasta syytetään Etaa järjestön kumottua 14 kuukautta jatkuneen tulitaukonsa joulukuussa. Sunnuntaina loukkaantui yksi ihminen autopommin räjähdyksessä siviilikaartin (santarmiston) kasarmin edustalla Agredassa Pohjois-Espanjassa. Eta ei ole vielä tunnustautunut syylliseksi uusimpiin iskuihin.

Yleensä järjestö tunnustaa tekonsa vasta viikkojen päästä. Tänä vuonna jokainen Etan tekemä murha on kerännyt tuhansia mielenosoittajia Espanjan kaduille. Tähän mennessä terroristijärjestön 32-vuotinen taistelu on vaatinut yli 800 kuolonuhria.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat