Espanjan metsäpalojen pelätään jatkavan tuhojaan

Metsäpalojen pelätään jatkavan tuhojaan Espanjassa ainakin lähipäivien ajan. Hallitsemattomiksi levinneet palot jatkoivat etenemistään tänään ja tulen tieltä jouduttiin evakuoimaan ainakin 600 ihmistä.

Kataloniassa riehuvat palot ovat tuhonneet metsää ja viljelysmaata arviolta yli 22000 hehtaarin edestä. Noin kahdentuhannen ihmisen joukko pyrkii estämään tulen etenemistä, mutta paloja ei ollut vielä tiistaihin mennessä saatu hallintaan. -Tällä hetkellä tuli riehuu viidellä eri rintamalla. Tuulen suunta on sammutustöiden kannalta mahdollisimman epäedullinen eli puhuri käy kaakosta, sammutustöihin osallistuva nainen kertoi.

Suurpalo, jonka uskotaan saaneen alkunsa useiden pienten metsäpalojen yhdistyttyä toisiinsa viikonloppuna, on jo jättänyt merkkinsä 14500 hehtaariin metsää ja 7500 hehtaariin viljelysmaata. Kuivuus sekä noin 38 celsiusasteen kuumuus ovat vaikeuttaneet sammuttajien työtä. Paloja on yritetty sammuttaa suihkuttamalla vettä helikoptereista, mutta osa vedestä on haihtunut jo pudotusmatkalla. Metsäpalojen sammutustöihin on käytetty pariakymmentä helikopteria. Paikalliset ja Katalonian ulkopuolelta tulleet sammuttajat ovat osallistuneet sammutustyöhön maasta käsin. Elisiltaan mennessä noin 600 ihmistä oli evakuoitu alueilta, joille tulen pelätään leviävän. Palot kiusaavat Barcelonan maakunnan pohjoisosia.

Lue myös:

    Uusimmat