Espanjan lainapaketti valmiiksi lähiviikkoina

Euromaat aikovat saada Espanjan pankkien tukemiseen tarkoitetun lainapaketin valmiiksi seuraavien parin viikon kuluessa.

Espanjalta odotetaan virallista avunpyyntöä aivan lähipäivinä. Eilen illalla valtiovarainministerikokouksessa sitä ei vielä saatu. Espanja kuitenkin esitti ulkopuolisten laskelmien pohjalta arvion, jonka mukaan se tarvitsee pankkiensa pääomittamiseen noin 60 miljardia euroa.

Talouskomissaari Olli Rehn sanoi, että paketista on määrä päättää ministereiden seuraavassa kokouksessa 9. heinäkuuta.

Edelleen on auki muun muassa se, voidaanko laina myöntää suoraan pysyvästä kriisirahastosta, jonka käyttöä Suomi on toivonut.

Suomi on ilmoittanut neuvottelevansa vakuuksista, jos lainat myönnetään väliaikaisesta rahastosta.

– Tämän päivän päätös on se, että väliaikaista rahastoa käytetään, kunnes pysyvä on käytettävissä, euroryhmän puheenjohtaja Jean-Claude Juncker sanoi kokouksen jälkeen.

Jos pysyvää rahastoa ei vielä pystytä käyttämään, on lainat tarkoitus siirtää alkuvaiheen jälkeen pysyvään rahastoon. Tässä tapauksessa on auki esimerkiksi se, saavatko euromaiden myöntämät lainat takaisinmaksussa ensisijaisuuden suhteessa yksityisten velkojien lainoihin.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat