Mainos

Espanjan keskushallinto lupasi tehdä kaikkensa, jotta Katalonia ei itsenäisty

Espanja käyttää kaikki lain sallimat mahdollisuudet estääkseen Katalonian itsenäisyysjulistuksen, sanoo maan sisäministeri. Sisäministerin mukaan on mahdollista, että Katalonian autonomiset oikeudet perutaan ainakin tilapäisesti.

–  Jos jokin taho päättää julistaa itsenäisyyden osaan Espanjasta, mitä se ei voi tehdä, koska sillä ei ole siihen oikeutta, tulemme tekemään kaiken lain salliman estääksemme sen, vakuutti sisäministeri Rafael Catala.

Catalalta kysyttiin myös, voidaanko Katalonian autonomiset oikeudet jäädyttää.

–  Tämä työkalu on olemassa. Olemme aina sanoneet, että käytämme järjestysvaltaa sekä kaikkia lain ja perustuslain sallimia mahdollisuuksia, sisäministeri sanoi.

–  Emme ole täällä jakaaksemme espanjalaisia, vaan palvelemassa yleistä hyvää. Joten vaikka joutuisimme käyttämään tiettyjä toimia, jotka huolestuttavat ja saattavat tehdä kipeää, teemme niin. On tärkeää taata, että Espanjassa kunnioitetaan lakia, Catala jatkoi.

Katalonian aluehallinnon mukaan itsenäisyyden puolesta on alustavien tulosten mukaan äänestänyt noin 90 prosenttia äänensä antaneista.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.