Espanjan ja italian suosio kasvanut kouluissa

Saksan kielen suosio on laskenut päivälukioissa. Ranska ja venäjä sekä harvinaisemmat italia ja espanja sen sijaan ovat kasvattaneet suosiotaan.

Tilastokeskuksen tänään julkaiseman tilaston mukaan vajaa puolet opiskelijoista luki saksaa päivälukiossa viime vuonna. Vuodesta 1994 saksan suosio on laskenut kymmenen prosenttiyksikköä. Suosion hiipumisesta huolimatta saksa on edelleen englannin jälkeen luetuin vieras kieli.

Ranska kasvatti suosiotaan kolmella ja venäjä kahdella prosenttiyksiköllä. Myös harvinaisempia kieliä, kuten espanjaa ja italiaa, valittiin useammin kuin aiempina vuosina.

Lähes kaikki päivälukiolaiset opiskelevat englantia, ruotsia ja suomea joko äidinkielenä, yhteisenä tai valinnaisena kielenä. Viime vuoden syyslukukaudella 44 prosenttia päivälukiolaisista opiskeli saksaa, 21 prosenttia ranskaa ja 5 prosenttia venäjää.

Ylioppilastutkintoja suoritettiin viime vuonna enemmän kuin koskaan aiemmin. Vuonna 1997 uusia ylioppilaita valmistui 35 000, kun edellisenä vuonna valkolakin sai 34 700. Tutkinnon suorittaneista 59 prosenttia oli tyttöjä.

Lue myös:

    Uusimmat