Espanjan Aurinkorannikolla metsästetään alligaattoria

Suomalaisten suosimassa Mijasissa sijaitsevien laguunien läheisyydestä on löydetty alligaattorin jalanjälkiä. Asiantuntijoiden mukaan Majada Verden alueella liikkuva alligaattori on noin kaksi metriä pitkä ja painaa 70 kiloa.

Matelijasta on myös näköhavainto, sillä laguunien lähistöllä asuva ihminen teki siitä ilmoituksen helmikuun lopussa. Ilmoituksen tehnyt henkilö oli nähnyt, kun alligaattori oli liikkunut laguunien läheisessä maastossa.

Espanjan eläinsuojeluyksikön Sepronan mukaan matelijaa aletaan jahdata aktiivisesti, kun lämpötilat ylittävät 20 asteen rajan. Alligaattorin odotetaan lähtevän etsimään piilostaan ruokaa, kun lämpötila mahdollistaa sen ruoansulatuksen.

Laguunien lähistölle on pystytetty varoituskylttejä vapaana liikkuvasta alligaattorista. Sepronan mukaan matelijasta ei uskota olevan välitöntä vaaraa ihmiselle, mutta laguunien lähistöllä liikkumista pyydetään välttämään.

Poliisin mukaan on mahdollista, että alligaattori on alun perin ollut lemmikkieläin ja se on hylätty laguuniin. Yhtäkään ilmoitusta karanneesta alligaattorista ei ole tehty.

Asiasta kertoi Espanjassa Diario Sur-päivälehti.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat