Espanja vetää joukkonsa Irakista

Espanjan vaalivoittaja, sosialistipuolueen puheenjohtaja Jose Luis Rodrigues Zapatero ilmoitti, että maa suunnittelee vetävänsä joukkonsa pois Irakista.

Espanjan tuleva pääministeri Jose Luis Rodriguez Zapatero on toistanut lupauksensa, että espanjalaisjoukot vedetään pois Irakista kesäkuun loppuun mennessä, jolloin niiden toimikausi päättyy.

Hänen mukaansa sotilaat voivat palata kotiin, ellei Irakin tilanteessa tapahdu merkittäviä muutoksia. Zapatero kertoi kannastaan Cadena Ser -radion haastattelussa. Espanjalla on Irakissa 1300 sotilasta.

- Irakin sota oli katastrofi, Irakin miehitys on katastrofi, hän sanoi.

Zapatero linjasi myös EU-politiikkaansa korostamalla, että perustuslaillisen sopimuksen käsittelyä tulee kiihdyttää. Hän sanoi uskovansa suhteelliseen nopeaan ratkaisuun perustuslakikysymyksessä.

Zapateron keskusta-vasemmistolainen sosialistipuolue voitti eiliset parlamenttivaalit. Sosialistipuolue sai melkein 43 prosenttia äänistä, kun hallitusvastuussa oleva kansanpuolue jäi alle 38 prosenttiin.

Poliittiset asiantuntijat ovat arvioineet, että hallitusvastuussa ollut keskusta-oikeistolainen kansanpuolue kärsi tappion nimenomaan Irakin sodan takia. Pääministeri Jose Maria Aznar tuki Yhdysvaltain ja Britannian hyökkäystä vastoin kansan enemmistön tahtoa. Tilanne muuttui entistä kiperämmäksi, kun al-Qaida-epäilyt alkoivat vahvistua Madridin terrori-iskujen tutkinnassa.

Puola valmis jatkamaan Irakissa



Puola on valmis jatkamaan kansainvälisten joukkojen johtamista keskisessä ja eteläisessä Irakissa, jos Espanja vetää sieltä joukkonsa, sanoo Puolan Nato-lähettiläs Jerzy M. Nowak.

Espanjan on ollut määrä ottaa kyseinen divisioona johtoonsa heinäkuun alussa.

Nowakin mukaan Puola on valmis jatkamaan johdossa vuoden loppuun, mutta tarvitsee siihen Naton apua. Puola on johtanut 24 maan joukkoja viime syyskuusta lähtien.

Samalla Puolan ulkoministeriö kehotti liittoutuman maita pysymään Irakissa, kunnes tilanne maassa rauhoittuu.

(MTV3-STT-AFP-Reuters-DPA)

(Kymmenen uutiset 15.03.2004).

Lue myös:

    Uusimmat