Espanja ponnisti taantumasta

Espanja nousi heinä-syyskuussa niukasti pitkään kestäneestä taantumasta, kertoo maan tilastoviranomainen. Espanjan talous kasvoi 0,1 prosenttia. Syynä oli viennin elpyminen.

Työttömyys on kuitenkin pysynyt erittäin korkealla, 26 prosentissa. Kotimainen kysyntä on heikkoa ja julkinen velka kasvaa edelleen.

Ekonomistien mukaan Espanjan tilanne näyttää selvästi paremmalta kuin vuosi sitten, mutta toipuminen tulee olemaan hidasta.

Tilastoviraston luvut taantuman päättymisestä vahvistavat Espanjan keskuspankin viime viikolla antaman arvion. Luvut ovat kuitenkin alustavia, ja Espanjan tilastovirasto kertoo tarkennetut tiedot marraskuun lopulla.

Espanjan talous sortui vuonna 2008, kun asuntokupla puhkesi.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat